Siirry sisältöön

”Perjantaina 25. p:nä Marraskuuta annetaan Suomalainen Näytelmä. Trubaduri, opera 4:ssä näytöksessä. G. Verdin musiikki.” Uudessa Suomettaressa 21.11.1870 julkaistusta ilmoituksesta ei käynyt ilmi, kuinka merkittävästä tapahtumasta oli kysymys: nyt aiottiin ensimmäistä kertaa esittää kokonainen ooppera suomen kielellä.

 

Trubaduurin ilmoitusHanke oli vaativa vuoden 1870 köyhässä, suurista katovuosista vasta toipuvassa Suomessa. Oopperaa oli toki jo esitetty suomeksi. Kun Aleksis Kiven Lea esitettiin 10.5.1869, samassa tilaisuudessa kuultiin toinen näytös Flotowin Marthasta. Arvostelussa huomattiin tapahtuman merkitys: ”Suomen kieli oli ensikerran täällä Helsingissä näkymölle astuva korkeamman sivistyneen elämän lausekeinoksi vallasnaisten puhuttavaksi, vieläpä operassa laulettavaksi.”

Kokonaiseksi suomenkieliseksi oopperaksi valittiin niinkin suuri ja vaativa teos kuin Verdin Trubaduuri, joka oli tuohon aikaan maailman suosituin ooppera. Näin maineikkaan teoksen kääntäminen veisi suomen kielen heti taiteen huipulle.

Kenties aikalaiset näkivät oopperan erilleen joutuneissa veljeksissä vertauskuvan suomen- ja ruotsinkielisistä suomalaisista.

Aihekin tuntui varmasti sopivalta. Ajan suomalaisissa näytelmissä veljessodat ja puoluekiistat olivat huomattavan usein aiheina, kuten Aleksis Kiven Kullervossa. Trubaduuri sopi tähän aihepiiriin varoittavana esimerkkinä kansakunnan jakautumisen tuhoisuudesta. Kenties aikalaiset näkivät oopperan erilleen joutuneissa veljeksissä myös vertauskuvan suomen- ja ruotsinkielisistä suomalaisista: harpun säestyksellä laulava Manrico voisi muistuttaa kannelta helisyttävää Väinämöistä, Luna hallitsevaa ruotsinkielistä sivistyneistöä ja Leonora Ainoa tai Suomi-neitoa, jota molemmat tavoittelevat. Oliko Venäjä silloin se Azucena, joka oli erottanut veljekset toisistaan?

Suomalaisia oopperatähtiä

Suomenkielisen esityksen takana oli suomalaisen teatterin isä Kaarlo Bergbom. Leonor an osaan saatiin Pariisissa opiskellut ja nyt Suomeen palannut Ida Basilier. Kun Ida Basilier sai Trubaduurin suomennoksen, hän kirjoitti Bergbomille ihmettelevänsä, miten hyvin suomen kieli sopi musiikkiin: ”En koskaan olisi uskonut, että kaunis kielemme on niin sointuvaa laulussa!”

Ida Basilier
Ida Basilier lauloi Leonoran roolin vuonna 1870 esitetyssä suomenkielisessä Trubaduurissa.

 

Muut eivät olleet aivan yhtä innostuneita Antti Tuokon tekemän käännöksen tasosta, sillä Otto Florell kirjoitti Bergbomille, että Tuokko oli ”mitä suurimmalla välinpitämättömyydellä vapauttanut itsensä sävelmästä, äänenpainosta ja tahdista”.

Ida Basilierin ohella muutkin esittäjät olivat korkealuokkaisia: Ilta Lagus lauloi Azucenan osan ja Lunan kreivinä oli Nikolai Achté, jonka tytär Aino Ackté sittemmin tuli perustamaan vakinaisen oopperatalon. Manricon roolissa lauloi ruotsalainen Gunnar Fogelberg, joka oli opetellut osansa suomeksi. Johtajana oli Richard Faltin, saksalaissyntyinen mutta Helsinkiin asettunut muusikko.

Kaaos juuri ennen ensi-iltaa

Kaarlo Bergbomin värikkään selostuksen mukaan esitys sujui innostuneissa tunnelmissa, vaikka ongelmia riitti viime hetkeen asti: yhtään kohtausta ei ennätetty harjoitella lavasteiden kanssa kokonaan, puoli tuntia ennen esityksen alkua mustalaiskohtauksen liian raskaitten moukareitten tilalle lähdettiin etsimään kevyempiä vasaroita kaasulaitokselta, sotilaskypärät oli luvattu lainaksi venäläisestä teatterista, mutta varastonhoitaja oli umpihumalassa eikä löytänyt niitä, joten ne neulottiin puolessa tunnissa villakankaasta ja kultanauhasta.

Esitys sai yleisön liikkeelle. Kuten Aspelin-Haapkylä Suomalaisen teatterin historiassaan toteaa, ”tapahtuma oli siksi outo ja merkillinen, johdon ja esiintyvien kykyjen laatu lupasi niin paljon ja yrityksestä oli niin kauan puhuttu, että ainoastaan jyrkimmät ’viikingit’ [ääriruotsalaiset] pysyttelivät kaukana Arkadiasta.”

”Trubaduri toteutti yleisön rohkeimmatkin toiveet.”

Ensimmäinen arvio Uudessa Suomettaressa ilmestyi vasta 28. marraskuuta, koska painohallitus oli takavarikoinut edellisen lehden: ”Suomalainen näytelmä viime torstaina oli koonnut Arkadia-teatterin täpötäyteen uteliasta ja innokasta yleisöä. Se oli juhlallinen ilta, joka epäilemättä on saava sijansa Suomen taiteen historiassa. ’Trubaduri’ toteutti yleisön rohkeimmatkin toiveet. Ihastus ja riemu oli yleinen ja yksimielinen. Kaikki näyttelijät, etenkin neiti Basilier ja hra Fogelberg, huudettiin esille lukemattomat kerrat ja palkittiin innokkailla kättentaputuksilla ja hurraahuudoilla.”

Oopperaesitystä käsiteltiin vielä kahdesti tämän jälkeenkin ja tuotiin esille asian kansallinen merkitys. Esitys oli ollut oivallinen, kun ottaa huomioon, että ”opera annettiin vaan kotimaisten kykyjen avulla, yhtä näyttelijää lukematta, että soittokunta myöskin oli uusi ja kokonaan suomalainen”. Myös Hufvudstadsbladet kiitti esityksiä ja tunnusti niiden merkityksen.

Nukkuva tenori ja epäonninen toinen esitys

Toinen esitys ei valitettavasti enää sujunutkaan yhtä hyvin. Bergbom kertoo Ida Basilierin olleen väsynyt tanssittuaan edellisenä yönä kolmeen asti, kuoron aloittaneen väärällä kohdalla ja Ferrandon nukkuneen kun piti laulaa. Harmillisesti juuri tätä näytöstä olivat seuraamassa sellaiset merkittävät muusikot kuin Fredrik Pacius ja Carl Collan. Bergbom antoi kurinpalautusta ja seuraava esitys menikin jälleen hyvin.

Ympyrä sulkeutui vuonna 1960. Ensimmäinen suomenkielinen ooppera oli myös ensimmäinen italiankielinen ooppera, sillä juuri Trubaduurissa kokeiltiin ensi kertaa laulamista alkukielellä, kun muut oopperat vielä esitettiin suomeksi. Myöhemmin 60-luvulla palattiin vielä suomenkieliseen versioon ja ”Di quella piran” sijasta Pekka Nuotio kajautti Manricon strettan alussa ”Rintani raivoo, kiehuu ja hohtaa, vereni hehkuu…” Nyt tenoreiden bravuurinumero kuullaan taas italiaksi Mika Pohjosen laulamana.

Trubaduuri ensi-illassa 23.3.2018.

Teksti JUHANI KOIVISTO