Skip to content

Kontrabasso

Sami Koivukangas

Soolokontrabasisti

esittely

Sami Koivukangas valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta Jussi Javaksen johdolla vuonna 2005. Lisäksi hän on suorittanut mestarikursseja mm. František Poštan, David Walterin ja Esko Laineen johdolla.

Suomen kansallisoopperan orkesterissa Koivukangas on soittanut vuodesta 2000. Aiemmin Koivukangas on soittanut mm. Radion sinfoniaorkesterissa, Avanti!:ssa, Helsingin Festivaaliorkesterissa sekä Vantaan Viihdeorkesterissa. Hän vierailee säännöllisesti pääkaupunkiseudun orkestereissa ja soittaa kesäisin Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa.

Koivukangas on opettanut kontrabassonsoittoa pitkään Keravan musiikkiopistossa ja vuodesta 2015 Länsi-Helsingin musiikkiopistossa. Hän toimii myös luottamustehtävissä mm. Kansallisoopperan orkesterin luottamushenkilönä sekä Helsingin Muusikot ry:n johtokunnassa.

”Urallani on ollut monia hienoja hetkiä, mutta kyllä hienointa on oopperaorkesterissa soittaminen! En ymmärrä itsekään, miten paljon pidän työstäni edelleen. Saan soittaa päivittäin musiikinhistorian upeimpia teoksia.”

Hän osaa tehdä eskimokäännöksen kajakilla, ja seuraa mielellään suomalaisen e-urheiluammattilaisen Joona ”Serral” Sotalan Starcraft II -pelejä.