”Rakastan varpailla tanssimista”
Tossut ovat balettitanssijan tärkein työkalu. Vuodesta 2018 Suomen kansallisbaletissa tanssinut ensitanssija Violetta Keller kertoo, mitä balettitossut merkitsevät hänelle.
Aloitin balettiopinnot kolme- ja puolivuotiaana kotikaupunkini Siegenin ainoassa yksityisessä balettikoulussa. 13-vuotiaasta lähtien opiskelin Münchenin Balettiakatemiassa (Münchenin musiikki- ja näyttämötaiteen yliopisto), josta valmistuin vuonna 2018. Innostuin baletista nähtyäni televisiossa elokuvan Barbie ja 12 tanssivaa prinsessaa. Katsoin sitä yhä uudelleen ja ilmoitin äidille yksikantaan, että minun pitää aloittaa balettitunnit.
Sain ensimmäiset varvastossuni lahjaksi opettajaltani. Olin 9-vuotias ja ne olivat Grishko-merkkiset ja kokoa yksi. Mutta nekin olivat liian suuret, joten pidin niiden kanssa paksuja sukkia. Pystyin pitämään tossuja jalassa vain muutaman sekunnin, niin paljon ne sattuivat. Yksitoistavuotiaana aloin käyttää varvastossuja säännöllisemmin ja jo seuraavana vuonna osallistuin balettikilpailuun varvastossuissa. Tanssiminen varvastossuissa tuntui ihanalta, kevyeltä mutta kivuliaalta. Rakastan varpailla tanssimista, ja varvastossut ovat aina olleet olennainen osa minua.
En ole vielä löytänyt lempimerkkiäni, vaikka olen kokeillut monia tossuja. Koulussa käytin Grishkoja, jotka piti itse kustantaa ja ne olivat todella kalliita. Gaynor-merkkiset pysyvät tanssikunnossa pidempään ja ne tukevat voimakkaasti kaartuvaa nilkkaani. Ne eivät myöskään tulleet niin kalliiksi perheelleni. Välillä kokeilin muita merkkejä, mutta niissä jalkani kipeytyivät ja ne pehmenivät käytössä liian nopeasti. Gaynoreissa viihdyn, niissä saan hyvän otteen ja voimaa lattiasta. Pesen niitä jopa pesukoneessa.
Eri teoksissa tarvitaan erilaisia tossuja. Joutsenlammen valkoisissa näytöksissä tossujen pitää olla pehmeämmät, teknisemmässä kolmannessa näytöksessä tarvitaan puolestaan enemmän tukea. Käytän suuren klassisen baletin esityksessä 2-3 tossuparia, mutta eivät ne toki kulu loppuun, vaan niitä voi käyttää myöhemmin uudelleen esimerkiksi harjoituksissa.
Varpaitani suojaan Ouch Pouch -nimisillä silikonigeeliä sisältävillä kangaspäällysteisillä pehmusteilla, jotka peittävät sekä varpaat että päkiän. Minulla ei toisaalta ole koskaan ollut ongelmia varpaiden kanssa ja saan harvoin rakkoja. Pitkän työpäivän jälkeen laitan jalat aina heti kylmään veteen ja kompressiosaappaat (Recovery Boots) auttavat puolestaan palautumisessa.
En pidä pitkiä taukoja varvastossuista. Pidän vuosittain vain kahden viikon tauon baletista, jolloin harrastan kaikenlaista muuta liikuntaa kuten pitkiä kävelylenkkejä perheeni kanssa. Mutta sen jälkeen aloitan jo tankotyöskentelyn ja rakennan lihaksiani entistä vahvemmiksi. Varvastossut laitan myös heti tuon tauon jälkeen jalkaan, sillä pidemmän ajan jälkeen yhteys lihaksiini katoaisi ja tasapainon löytyminen veisi aikaa. Minulla on varvastossut jalassa päivittäin aamusta iltaan, voi sanoa, että kymmenestä aamulla viiteen iltapäivällä taukoja lukuun ottamatta.
Pian 100 vuotta täyttävä Kansallisbaletti on minulle kuin perhe. En ikinä unohda miten ihmiset ottivat minut vastaan, kun tulin ryhmään muutama vuosi sitten. Kyse oli ensimmäisestä askeleestani ammattitanssijana, sillä tulin tänne suoraan koulusta. Olin tietysti todella jännittynyt, sillä kaikki oli uutta: niin maa kuin ihmiset. Tulin kaiken lisäksi ensimmäiselle aamutunnille myöhässä. Mutta moni tanssija tuli heti ensimmäisenä päivänä luokseni ja tarjosi ystävällisesti apuaan. Kaikki olivat niin avoimia, rakastavia ja inhimillisiä. Vaikka ryhmämme on kansainvälinen, on siinä myös suomalaisia piirteitä, esim. aamutunnit ovat toisinaan suomeksi, mikä on minusta hienoa. Kollegat ovat minulle kuin perhe, ja olen tuntenut kuuluvani tänne heti ensimmäisestä päivästä lähtien.
Teksti HEIDI ALMI
Kuvat JONAS LUNDQVIST
