Don Giovanni ohjaaja Jussi Nikkilän sanoin

”Jotta voi todella rakastaa, pitää antautua mahdollisuudelle tulla satutetuksi.”

W. A. Mozartin vuonna 1787 Prahassa kantaesityksensä saanut Don Giovanni on ohjaaja Jussi Nikkilän ensimmäinen todellinen syväsukellus oopperan maailmaan.

”Kyllä, tämä klassikkoteos on ensimmäinen täysivaltainen oopperaohjaukseni, ja paljon on toki uutta ja ihmeellistä jo termeistä lähtien”.

”Apulaisohjaajat Anna Kelo ja Riikka Räsänen ovat molemmat tehneet tätä työtä pitkään, he ovat ihan mieletön tuki, kuten myös upea kapellimestarimme Patrick Fournillier. Hyvässä ympäristössä ja hyvän porukan keskellä tässä muutenkin ollaan.”

RSO:n kanssa vuonna 2018 tehty konserttiversio Ludwig van Beethovenin Fideliosta sekä Helsingin Juhlaviikoilla vuonna 2019 nähty Robert Schumannin oratorio Kohtauksia Goethen Faustista tutustuttivat puhenäytelmien ohjaajan musiikkiteosten maailmaan.

”Molemmissa tuotannoissa yhdisteltiin teatteria ja oopperaa, sain pehmeän laskun tähän taidemuotoon. Lisäksi riittävän pitkä suunnitteluaika, moninaiset vierailut oopperakatsomoissa sekä alan kirjallisuus ovat toimineet oppaina ja apuna”.

Rakastettavan rajoittava partituuri

Nikkilän tuoreen kokemuksen mukaan oopperan ohjaamisessa on yllättävän vähän eroa teatterissa työskentelyyn.

”Ooppera on tietyllä tapaa vapauttava konteksti. Se, että on partituuri ja esimerkiksi kaikki kestot ovat aika lailla päätettyjä. On yksi mietittävä elementti vähemmän – musiikki antaa raamit, joissa toimia”.

”Pidän siitä ajatuksesta, että koko teos on jo reilut parisataa vuotta ollut pääosin se sama. Rakastan tätä partituuria, on miellyttävää suunnitella näyttämötoimintoja tahdin tai iskun tarkkuudella. Olen itse soittanut paljon, joten nuottien ja musiikin maailma on sinällään tuttu.”

Ohjaaja oppii koko ajan uutta siitä, miten musiikki kantaa teosta ja vie tarinaa eteenpäin.

On taitolaji antaa musiikille tilaa olla ja hengittää, mutta varmistaa samalla se, että lavatapahtumat eivät jämähdä, vaan kulkevat eteenpäin.

Laulajilta Nikkilä taas kertoo oppineensa paljon siitä, miten heidän kanssaan työskennellään ja miten nopeasti laulajat omaksuvat erilaiset asemoinnit ja ajatukset sitoessaan ne suoraan musiikkiin.

”Olen itse alun perin näyttelijä, ja oli hienoa huomata, miten samanlainen työnkuva ja sielunmaailma meillä laulajien kanssa on. Kun sen yhteyden tunnistaa, niin siinä on myös helppo olla.”

Lisämausteena tanssia

Tällä kertaa oopperalavalla nähdään myös kahdeksan tanssijaa, joista muodostuu muun muassa nykytanssia, ilma-akrobatiaa ja street dancea yhdistelevä ensemble. Teoksen koreagrafiasta vastaa Ima Iduozee, jonka kanssa Nikkilä teki yhteistyötä jo Kansallisteatterin Juliassa & Romeossa vuonna 2018.

”Meidän tulkinnassamme sekoitetaan rokokoota ja modernia estetiikkaa, joten myös tanssin liikekieli on nykymaailmasta. Mukaan on ammennettu tunnelmia muun muassa musiikkivideoista sekä populaarikulttuurin elementeistä.”

Nikkilän mukaan Mozartissa on niin paljon elämäniloa, huumoria ja vilkkusilmäisyyttä, että tanssin lisääminen tällaiseen oopperaan tuntui hyvin luontevalta.

Kiehtova henkilöpsykologia

Ohjaajan mukaan Don Giovannissa on valtavasti hienoja elementtejä, joten hän ei ole kokenut tarvetta repiä teosta kokonaan auki vain kootakseen sen uudelleen.

”Musiikki antaa todella paljon suuntaviivoja, mutta itse teos tarjoaa hienoja ulottuvuuksia ja herkullisia kohtia, joista on mahdollisuus lähteä moneen suuntaan.”

Erityisesti Nikkilä mainitsee henkilöiden keskinäisten suhteiden rakentelun, jonka kautta hän muovaa teosta omaksi tulkinnakseen. Myös roolihenkilöiden seksuaaliset valtadynamiikat ovat ohjaajan mukaan teoksen kantavia teemoja.

”Tarina kertoo seksiaddiktista. Olen pyrkinyt tarttumaan teemaan reippaalla otteella. Don Giovanni on aikuinen mies, joka on toiminut vuosikymmeniä samalla tavalla. Koko hahmo, hänen toimintamallinsa ja se mitä hän tekee ihmisille tarjoavat ohjaajalle otollisen maaperän ja jännitteen. Ei kukaan voi yksin niin toimia – muut sallivat diktaattorin vallan.”

Rakastamisen rohkeus ja pelko

Mutta miksi Don Giovanni toimii näin? Mitä hän yrittää peittää? Mitä ihmisestä on enää jäljellä? Onko sen kaiken alla vielä jotain viatonta ja kaunista? Vai onko sisällä enää pelkkää tyhjyyttä? Mitä on Don Giovannin rohkeus? Onko se sittenkin pelkoa?

”Jotta voi todella rakastaa, pitää antautua mahdollisuudelle tulla satutetuksi. Siihen Don Giovanni ei pysty ja tuhoutuu sen mukana”, Nikkilä tiivistää ajatuksensa nimihahmosta.

Hän kertoo pohtineensa ja pyöritelleensä teoksen tematiikkaa nykypäivään peilaten, ja toivoo sen näkyvän ratkaisuissa lavalla.

”Monissa kohtauksissa naiset dominoivat, kun Don Giovanni ei ole läsnä, mutta on selvää, että tämä ooppera tarvitsee keskiöönsä kaiken sekoittavan hurrikaanin, jonka silmään jokainen joutuu, halusi tai ei.”

Komedian ja tragedian vuoropuhelu

Nikkilän mukaan taidetta ei aina välttämättä ole tarvetta muokata johonkin ajankohtaiseen keskusteluun sopivaksi, vaan se voi puhutella myös olemalla oma itsensä. Miten esimerkiksi Shakespearen näytelmät, vaikkapa Hamlet, näyttäytyvät eri aikoina? Tai Rikhard III 1930-luvun Saksassa? Tai miten Don Giovanni peilautuu nykymaailmaan?

”Mutta on toki eri asia, jos esityksessä on elementtejä, joissa vailla väittämää tai perusteluja nojataan liikaa traditioon. Mitään ei pidä tehdä vain sen takia, että se on aina tehty jotenkin.”

Tärkeää on Nikkilän mukaan myös se, miten teemoja kuljettaa tarinassa.

”Haluanko esittää jotain asiaa vain sen takia, että se kuuluu teokseen vai onko sillä jokin merkitys, joka johdattaa jonnekin syvemmälle ja herättää uuden ajatuksen.”

Nikkilä kuvaa Don Giovannia äärimmäisen komedian ja äärimmäisen tragedian yhdistelmäksi.

”Komedia ja tragedia risteytyvät ja törmäävät teoksessa monin tavoin. Nautin silloin, kun katsoja ei välttämättä tiedä, onko tämä hauskaa vai ihan sairaan surullista.”

Teksti KATJA JOKINEN
Kuvat STEFAN BREMER

Don Giovanni saa ensi-iltansa Kansallisoopperassa 6.3.2020