Skip to content

ensimmäinen näytös

Prologi: Stevensonin uni

Robert Luis Stevenson makaa sängyssä kuumeisena, kivuliaan keuhkosairauden kourissa. Hän yrittää kirjoittaa muttei kykene keskittymään. Stevensonin hoitaja Alison Cunningham antaa hänelle jokaöisen annoksen oopiumia kipujen lievittämiseksi. Huumeen alkaessa vaikuttaa Stevensonin valtaa euforinen tunne. Hänen mielessään alkaa hahmottua kuva kunniallisesta ja suoraselkäisestä miehestä, joka kamppailee omien synkkien mielihalujensa kanssa – tohtori Jekyllistä. Jekyll saapuu laboratorioonsa ja aloittaa vaaralliset kokeet, joiden tarkoituksena on tutkia kaksoispersoonallisuutta jokaisen ihmisen sisimmässä. Oopiumi vaivuttaa Stevensonin uneen, mutta Jekyllin tarina jatkuu hänen painajaisissaan.

Mielisairaala

Pelottava osastonhoitaja hallitsee tarinan näyttämöä, mielisairaalaosastoa. Tohtori Jekyll ja hänen kollegansa tohtori Lanyon saapuvat paikalle ja kiistelevät Jekyllin viimeisimmistä ihmismieltä tutkivista kokeista. Lanyon kuvailee niitä tieteelliseksi hölynpölyksi. Sairaalaan on kutsuttu varakkaita rahoittajia seuraamaan Jekyllin kokeita, jotta hän pystyisi jatkamaan työtään. Jekyll ei kuitenkaan onnistu vakuuttamaan yleisöään.

Jekyll & Hyde; Lucas Jerkander

Jekyllin laboratorio

Jekyll päättää käyttää itseään koekaniinina. Hän sekoittaa ja juo vaarallisen lääkejuoman, jonka tarkoituksena on tuoda esiin piilevät piirteet hänen syvimmästä sisimmästään. Samaan aikaan Stevensonin nauttiessa oopiumia näkyy vilahdus pahuuden ruumiillistumasta, herra Hydestä. Hetken ajan Jekyll ja Stevenson aistivat Hyden läsnäolon. Kesken kokeen Stevenson pakottaa Jekyllin pukeutumaan ja lähtemään Sir Danvers Carew’n juhlapäivälliselle.

Katu

Tohtori Jekyll kiirehtii läpi sateen kasteleman ja sumuisen öisen Lontoon kohti Sir Danvers Carew’n taloa. Hän ei pääse pakoon Hydeä sisimmässään.

Sir Danvers Carew’n kartano

Vieraita on kokoontunut Sir Danvers Carew’n kartanoon. Sir Danvers Carew, rouva Carew ja heidän tyttärensä Nellie, joka on tohtori Jekyllin kihlattu, tervehtivät tohtoria. Jekyll ja Nellie juttelevat, mutta vaarallinen koe pyörii edelleen Jekyllin mielessä. Nellie antaa Jekyllille lahjaksi koristeellisen kävelykepin. Carew kutsuu miespuoliset vieraat jatkamaan iltaa Deacon Brodien tavernaan. Jekyll lähtee mukaan.

Deacon Brodien taverna

Miehet saapuvat tavernaan, joka on vaaraa, himoa ja riehakkuutta uhkuva prostituoitujen ja huumeiden tyyssija. Carew johdattaa Jekyllin, Lanyonin, herra Uttersonin ja herra Enfieldin alas portaita tupaten täyteen huoneeseen. Deacon Brodie ohjaa sisään ”uuden tytön” eli nuoren Rowena-nimisen prostituoidun. Kun Deacon Brodie kohtelee Rowenaa kaltoin, Jekyll yrittää puuttua tilanteeseen ja suojella tyttöä. Rowena ihastuu Jekylliin. Himojen herätessä tohtori käyttäytyy kuitenkin aggressiivisesti Rowenaa kohtaan. Jekyll tajuaa, että lääkejuoma toimii ja että hänen toinen persoonallisuutensa on paljastumassa. Hän nappaa takkinsa ja kävelykeppinsä ja yrittää paeta paikalta. Rowena seuraa etäältä huolestuneena Jekylliä.

Katu ja Jekyllin hallusinaatio

Jekyll kulkee kohti kotiaan. Rowena seuraa häntä ja näkee hänen menevän sisään punaisesta ovesta, jonka takana Stevenson on valmiina vapauttamaan Hyden pahuuden Jekyllin sisällä. Hyde astuu esiin voitokkaana ja voimiensa tunnossa.

toinen näytös

Tanssisali ja katu

Herra Hyde tekee näyttävän sisääntulon täynnä tyylikkäitä ihmisiä olevaan tanssisaliin. Vieraat tervehtivät Hydeä, mutta ovat kummissaan – kuka on tämä outo mies, joka vaikuttaa kovin tutulta? Hyde viekoittelee Nellietä. Juhlatunnelman ollessa korkeimmillaan Hyde alkaa tuntea olonsa omituiseksi, aivan kuin lääkkeen vaikutus olisi hiipumassa. Hän tajuaa, että hänen on poistuttava ennen kuin paljastuu. Hyde sieppaa takkinsa ja keppinsä ja syöksyy ylös portaita kadulle. Paniikissa oleva Hyde törmää lapseen ja hakkaa tämän kepillään ennen syöksymistä yöhön.

Jekyll & Hyde; Olga Railavo, Michal Krčmář

Hyden hallusinaatio

Hyde palaa kotiin, jossa Stevenson jatkaa pyrkimyksiään luoda taistelu hyvän ja pahan välillä Hyden sisimmässä. Uusi hallusinaatio alkaa, ja Hyde yrittää kiivaasti pysytellä vaaran ja väkivallan maailmassa, jossa hän on alkanut viihtyä suuresti.

Jekyllin makuuhuone

Hallusinaatio haihtuu hiljalleen, ja Hyde muuttuu takaisin Jekylliksi. Muutoksen aikana Nellie Carew’n harhakuva piinaa Jekylliä. Jekyll ei kykene enää palamaan omaksi itsekseen – jäljellä on vain yksinäinen ihmisraunio.

Jekyllin laboratorio

Ruokkoamaton ja epäsiisti Jekyll kirjoittaa kirjeeseen ohjeet, joiden mukaan mies nimeltä Hyde saa tästä lähtien tulla vapaasti hänen kotiinsa. Hän näyttää kirjeen hovimestari Poolelle. Lanyon, Utterson, Enfield ja Sir Danvers Carew tunkeutuvat huoneeseen nähdäkseen, mitä heidän erakoituneelle ystävälleen on tapahtunut. He patistavat Jekylliä mukaansa Deacon Brodien tavernaan. Muut lähtevät, mutta Lanyon haluaa selvittää tilanteen. Hän jää paikalle, ja Jekyll juo vastentahtoisesti vaarallisen lääkejuoman Lanyonin katsellessa. Stevensonin johdattelemana muodonmuutos käynnistyy. Lanyon katsoo kauhistuneena, kuinka hänen ystävänsä muuttuu väkivaltaiseksi ja tuntemattomaksi. Kun Hyde saavuttaa lopullisen muotonsa, Lanyon on jo lyyhistynyt kuolleena tuolille.

Deacon Brodien taverna ja katu

Hyde saapuu suurieleisesti tavernaan. Hän maksaa ilotalon emännälle, käyttäytyy aggressiivisen seksuaalisesti Rowenaa kohtaan, häiriköi asiakkaita ja nauttii heidän pelostaan. Hyde antaa emännälle käyntikorttinsa ja pyytää lähettämään Rowenan luokseen myöhemmin illalla. Rowena on peloissaan, mutta hänellä ei ole vaihtoehtoja. Hyde seuraa Sir Danvers Carew’ta, ojentaa hänelle korttinsa ja suuntaa kohti ovea tietäen, että Carew seuraa häntä kadulle. Ulkona, piilossa muiden katseilta, Hyde hyökkää pahaa aavistamattoman Carew’n kimppuun ja tahrii samalla kävelykeppinsä vereen.

Jekyllin makuuhuone

Hyde palaa kotiinsa ja asettaa keppinsä sängyn viereen. Hän odottaa punaisen oven takana Rowenaa, joka saapuu ilotalon emännän saattamana. Rowena tunnistaa tohtori Jekyllin talon punaisen oven, mutta oven takana odottaakin Hyde. Hyde maksaa emännälle ja läimäyttää oven kiinni hänen edestään. Rowena jää loukkuun talon sisälle ja aavistaa heti kohtalonsa nähdessään verisen kävelykepin. Seuraa kiivas kamppailu. Hyde kuristaa Rowenan tämän omalla huivilla sisäkön takoessa ovea. Hyde kantaa Rowenan ruumiin pois.

Jekyll & Hyde; Tuukka Piitulainen

Jekyllin laboratorio

Nellie tunkeutuu laboratorioon Poolen vastusteluista huolimatta ja kauhistuu nähdessään Hyden tohtori Jekyllin sijaan. Nellie aistii vaaran ja yrittää paeta, mutta Hyde pysäyttää hänet. Hyde, Nellie ja Jekyll käyvät rajua taistoa – juuri kun Hyde on murhaamassa Nellien, Jekyll pääsee hetkeksi niskan päälle ja Nellie pääsee pakenemaan.

Yhteenotto

Jäädessään kaksin Jekyll ja Hyde käyvät viimeiseen kamppailuun. Lopulta käy selväksi, että Hyde on nitistänyt kokonaan Jekyllin sisäisen hyvyyden. Oopiumin aiheuttamassa sekavassa tilassa kirjailija Stevenson kuvittelee kertomuksensa päätöksen, jossa Jekyll syöstään iäksi pimeyteen ja jäljelle jää vain Hyde.

Epilogi

Mielisairaalassa Hyde liittyy potilaiden joukkoon. Stevenson kamppailee tarinansa loppuhuipennuksen kanssa. Viimeisillä hetkillä aivoverenvuoto vie Stevensonin hengen, ja hän vaipuu takaisin sänkyyn. Sekä Stevenson että hänen tarinansa ovat tulleet kauhistuttavan matkansa päähän.

Jekyll & Hyde on Kansallisbaletin ohjelmistossa 1.4.–25.4.2023.