Leikkaa, liimaa ja laula!

Alkuperäinen Così fan tutte

Mozart teki keisarin hovirunoilijaksi yltäneen Lorenzo da Ponten kanssa Wienissä kolme oopperaa, joita on tauotta esitetty niiden ensiesityksistä lähtien. Figaron häät (1786) ja Don Giovanni (1787) perustuvat ranskalaisiin näytelmiin ja käsittelevät italialaisen kevyen buffo operan keinoin vakavia asioita, lähinnä yhteiskunnallisia ja moraalisia. Oopperoista viimeinen, Così fan tutte (1789), on toisenlainen. Se on hömppäkomedia, jonka tarina on da Ponten oma.

Così fan tuttessa asetetaan aatelisneidot Dorabella ja Fiordiligi uskollisuustestiin, jonka junailee filosofina esittäytyvä Don Alfonso yhdessä tyttöjen kihlattujen, Ferrandon ja Guglielmon, kanssa. Miesten moraalitesti ei onnistuisi ilman palvelija Despinan apua. Hän muuntuu niin huijaritohtoriksi magneettihoitoineen kuin pika-avioliittoja järjestäväksi notaariksi, jotta tytöt saadaan lankeamaan sulhastensa esittämien viiksiniekkojen vaimoiksi.

Così fan tutte on aina jäänyt Figaron häiden ja Don Giovannin varjoon. Jo 1800-luvulla alettiin vieroksua sen juonta, ja oopperasta tunnetaan useita niin sanotusti paranneltuja versioita. Mallin tällaisille modernisoinneille antoi englantilainen lääkäri Thomas Bowdler. Hän piti Shakespearen näytelmiä liian raakoina ja muokkasi niistä omat, koko perheelle soveliaat versionsa, jotka julkaistiin vuosina 1807 ja 1818. Moraalisyistä muunneltuja klassikkoja kutsutaankin toisinaan ”bowdleroiduiksi”.

Tänä päivänä Così fan tutte on yhä ongelmallinen, vaikka ylevyyttä ei taiteessa tavoitella. Sen naiskuva on vähintään erikoinen, juoni kiusallisen epäuskottava ja dramaturgia raskas. Kun pääpareja on kaksi, jokainen tilanne on käytävä kahdesti läpi ja aarioitakin tarvitaan kaikille tasapuolisesti yhtä monta. Näin teokselle tulee liikaa kestoa ja tapahtumat polkevat paikallaan.

Mozart pelasti musiikilla sen, mitä pystyi. Ratkaisu oli yhtyekohtaukset, joita Così fan tuttessa on enemmän kuin kenties yhdessäkään oopperassa sitä ennen ja sen jälkeen. Duetot, tertsetot, kvartetot, kvintetot ja finaalien sekstetot ovat oopperan parasta antia, toisin sanoen tilanteet, joissa kahdesta kuuteen laulajaa on yhtä aikaa äänessä. Ne eivät ole seisovia kohtauksia, vaan läpisävelletyn oopperan ensimmäisiä askelia. Usein niissä viedään vauhdikkaasti juonta eteenpäin tavalla, jota puheteatteri voi vain kadehtia.

Vielä on muistettava, miten huolettomasti Mozartin aikana suhtauduttiin oopperaan musiikillisena kokonaisuutena. Tekijänoikeuksia ei tunnettu ja esittäjät muokkasivat teoksia mielensä mukaan. Suuret solistit lisäsivät omat bravuuriaariansa mihin tahansa ympäristöön, ja jos jokin aaria oli liian vaikea, se korvattiin toisella. Ikävien kohtien yli hypättiin eikä mikään ollut pyhää, kun kapellimestari sai sakset käteensä.

Tiivistetty päivitys

Ajatus Così fan tutten lyhentämisestä ja kirjoittamisesta uudelleen suomeksi ei tuntunut suurelta rikokselta, kun Lilli Paasikivi heitti minulle keksimänsä otsikon Covid fan tutte. Usein, kun klassikoita modernisoidaan ohjauksen, puvustuksen ja lavastuksen keinoin, syntyy kiusallisia ristiriitoja tulkinnan, tekstin ja musiikin välille. Muokattu teksti tukisi paremmin uusia tulkintoja, ja joskus olen katsomossa myös toivonut, että teosta olisi tohdittu lyhentää.

Aikaa oli vähän, oikeastaan ei lainkaan. Mutta senhän tiesivät jo Mozart ja Rossini, että oven takana riehuva impressaari tuottaa parhaan inspiraation. Impressaari Paasikiven käskypuhelu taisi tulla toukokuun puolivälissä ja saimme reilun kuukauden aikaa kehitellä ajatusta yhdessä ohjaaja Jussi Nikkilän ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen kanssa. Näin Valkyyria väistyi Covidin tieltä, kun Suomen kansallisooppera reagoi ensimmäisenä koko maailmaa ravistavaan pandemiaan.

Juuri Così fan tutten valinta Covidin uhriksi johtui käytännöllisistä syistä. Teoksen voi esittää pienellä orkesterilla, tarvittaessa jopa ilman kuoroa, jolloin tiukimmatkin turvavälit voidaan työnteossa ottaa huomioon. Kosketinsoittajan ratkaisimme lopulta perinteistä hyvinkin poikkeavalla tavalla. Päätimme lyhentää Così fan tutten niin, että esityksessä ei ole väliaikaa ja se kestää enintään puolitoista tuntia.

Valitsin musiikit ennen kaikkea tunnelman mukaan: mitkä sopivat meidän alustavaan suunnitelmaamme parhaiten. Tarvittiin yksi huoleton duetto, yksi hempeä aaria, toinen innokkaan vauhdikas, kolmas raivokas jne. Päättäväinen kvintetto aloittaa hallituksen tiedotustilaisuuden, hempeä saa ajattelemaan hauraita ikäihmisiä. Pitkä loppukohtaus säilytettiin lähes sellaisenaan, koska siinä kehitellään musiikin varassa ratkaisu, joka on juuri niin yhtäkkinen ja hyväuskoinen kuin koomisessa oopperassa kuuluukin.

Così fan tutte on numero-ooppera, mikä tarkoittaa, että jokaisella pitkälläkin musiikkikohtauksella on alku ja loppu ja selkeä sävellaji. Välissä juoksevat kosketinsoittimen säestämät puhelauluosuudet eli resitatiivit heitimme heti ensimmäisessä Teams-palaverissa surutta roskakoriin. Puhekohtauksissa noudatin 1700-luvun käsitystä tekijänoikeuksista ja annoin Jussi Nikkilälle ja työryhmälle vapaat kädet muokata kirjoittamiani repliikkejä mieleisikseen.

Tarina on täysin uusi ja melko löyhä, eikä se pysyisi kasassa, jos musiikit noudattaisivat alkuperäisen oopperan järjestystä. Joskus oli pakko kiilata aaria keskeyttämään duetto ja hypätä pitkässä kohtauksessa turhien käänteiden yli. Despinan rooli kasvoi versiossamme entistä suuremmaksi, sillä muutamassa kohdassa sopraano varastaa Guglielmon ja Alfonson baritoniosuudet omikseen. Näin aariasta tuli duetto ja miesten tertsetossa on sopraano kolmantena pyöränä. Pari numeroa varastin Mozartin muista oopperoista, yhden Don Giovannista ja toisen Taikahuilusta, ja yksi aaria on harvoin kuultu vaihtoehtoinen numero baritonille alkuperäisestä Wienin ensi-iltaversiosta. Tarvittavat ylimenot, kosketinsoittimen osuudet sekä alkusoiton luiskahduksen on Esa-Pekka Salonen toteuttanut.

Laulettavaa suomea

Mozart sävelsi Così fan tutten italian kieleen, ja sen vaihtuvat painot ja venyvät vokaalit rytmittivät musiikin. Kieli määrittää aina musiikkia – sen huomaa jo siitä, miten Mozartin saksankielisten oopperoiden musiikki poikkeaa italiankielisistä. On siis takaperoista lähteä kääntämään alkuperäistä tekstiä toiselle kielelle, vaikka osa yleisöstä vielä muistaa, kun täällä esitettiin oopperoita vain suomeksi. Käännöksiä tekivät mm. Armas Järnefelt, Jussi Jalas ja Hannu Heikkilä, ja työn tehtyäni ihailen näitä suomentajia aiempaakin enemmän.

Suomi ja italia ovat aivan erirytmisiä kieliä, vaikka kelpo laulettavaa kumpikin. Suomen kielessä ei ole synkooppisia ja kohotahtisia sanoja, vaan paino on marssimaisen jäykästi aina sanan alussa. Olenkin käyttänyt yksitavuisten huudahdusten varastoni moneen kertaan yrittäessäni saada fraasit lentoon: Ah, nyt, kas, hei, tuo, oi ja voi! Joskus ilahdutin itseäni samalta kuulostavilla käännöksillä (non vi sara – on pisara, tocca, tocca – totta, totta). Niille ei kukaan edes hymähdä, sillä vain minulla oli vierekkäin alkuperäinen ja keksimäni teksti. Joitain sanoja tai ilmaisuja oli pakko saada mukaan, sellaisia kuin turvaväli, uusi normaali, arkijärki ja viruslinko sekä tietenkin hallituksen strategia ”testaa, jäljitä, eristä ja hoida”.

Juonesta emme Jussi Nikkilän kanssa kantaneet suurta murhetta, ollaanhan nyt kuitenkin oopperassa ja vieläpä koomisessa oopperassa. Lähtökohdaksi sovimme hybridin Suomen virustorjuntaa mukaillen. Yhtäältä tarina kertoo laulajista, joiden piti esittää Wagneria, toisaalta muistelee, mitä me kaikki koimme keväällä 2020. Miehet ovat asiantuntijoita, naiset ministereitä, tällainenhan sukupuolijakauma oli todellisuudessakin. Suojaimet aiheuttavat hupia ja harmia eikä kukaan tiedä, onko ohjeistus käsky vai suositus.

Uskon voivamme nauraa tai edes hymyillä yhteisille kokemuksille huomatessamme, miten luontevasti ne asettuvat Mozartin musiikkiin. Vakava sairaus, ihmisten pelot tai kuolema eivät ole tämän komedian aineksia. Toivottavasti edes kerran tarina ja musiikki pysäyttävät meidät niin kuin vain Mozartin oopperassa on mahdollista.

Covid fan tutte saa ensi-iltansa Suomen kansallisoopperassa 28.8.2020. 

Teksti MINNA LINDGREN
Kuvat STEFAN BREMER JA TUOMO MANNINEN