Teosesittely: La Traviata
Lue alta La Traviatan teosesittely. Teksti on tiivistelmä teosesittelystä, joka pidettiin Alminsalin lämpiössä ennen La Traviatan esitystä keskiviikkona 20.12.2017. Oopperan esittelee Kansallisoopperan ja -baletin jo eläköitynyt päädramaturgi Juhani Koivisto. Voit kuunnella teosesittelyn Stage24-palvelussamme.
Traaginen tositarina oopperan taustalla
La Traviatan tarina alkaa vuodesta 1847, jolloin 23-vuotias Marie Duplessis kuoli Pariisissa keuhkotuberkuloosiin. Hänestä tuli kuuluisin kaikista niistä tuhansista ja taas tuhansista ihmisistä, jotka menehtyivät tähän sairauteen. Keuhkotuberkuloosi oli pääasiassa nuorten ihmisten sairaus, joka johti lähes aina kuolemaan: vielä 1930-luvulla Suomessa tuberkuloosiin kuoli jopa 8000 ihmistä vuosittain. Ei siis ole mikään ihme, että sairaus on ollut lukuisten näytelmien, kirjojen ja oopperoiden aiheena. Lääke keuhkotuberkuloosiin keksittiin vasta sata vuotta Duplessis’n kuoleman jälkeen.
Miksi Marie Duplessis’ta tuli kuuluisin keuhkotuberkuloosin uhreista? Tämä johtuu siitä, että eräässä teatteriesityksessä hän tapasi nuoren kirjailijanalun nimeltä Alexander Dumas, ja nuorten välille syntyi lyhyt rakkaussuhde.
Duplessis oli viehättävä ja suosittu seurapiirinainen, jolla oli erikoinen elämäntarina. Hän oli lähtöisin hyvin vaatimattomista ja köyhistä oloista. Duplessis työskenteli ompelijattarena, kun hän tutustui erääseen varakkaaseen ravintoloitsijaan. Ravintoloitsijan kautta Duplessis tapasi myös muita varakkaita miehiä, ja hänestä tuli niin sanottu ylläpidetty nainen. Hänellä oli suhde erään herttuan pojan kanssa, mutta koska herttua ei halunnut poikansa seurustelevan huonomaineisen naisen kanssa, heidän suhteensa päättyi.
Dumas ja Duplessis viettivät maaseudulla yhden kesän, minkä jälkeen heidän suhteensa ajautui karille. Duplessis jatkoi elämäänsä muiden miesten kanssa. Kerrotaan, että muun muassa pianisti Franz Liszt olisi ollut yksi häneen ihastuneista merkkihenkilöistä. Duplessis ehti myös solmia lyhyeksi jääneen avioliiton erään kreivin kanssa. Avioeron jälkeen hän sairastui, heikkeni ja lopulta kuoli vain 23-vuotiaana. Duplessis’n omaisuus myytiin velkojen kattamiseksi ja hänet unohdettiin.
Vuoden kuluttua Duplessis’n kuolemasta ilmestyi vasta 24-vuotiaan Dumas’n romaani Kamelianainen, jonka tarinassa on paljon yhtymäkohtia Duplessis’n elämän kanssa. Seuraavana vuonna romaanista tehtiin samanniminen näytelmä, josta tuli äärimmäisen suosittu. Myös Giuseppe Verdi näki näytelmän vieraillessaan Pariisissa.
Kohti yhtenäistä musiikkidraamaa
1840-luvun lopulla Verdi oli jo maineikas säveltäjä, vaikka hänen uransa oli alkanut epäonnisesti. Verdiä ei esimerkiksi hyväksytty konservatorion opiskelijaksi, koska hän oli liian vanha. Verdi sai kun saikin ensimmäisen oopperansa esitetyksi, mutta toinen ooppera, koominen Päivä kuninkaana oli suoranainen katastrofi. Oopperan ensi-ilta oli täysi fiasko ja Verdi päätti lopettaa oopperoiden säveltämisen. Mahalaskun jälkeen Verdi kuitenkin sai käsiinsä libreton, joka innosti häntä yrittämään vielä kerran. Näin sai alkunsa ooppera Nabucco, josta tuli Verdin läpimurtoteos.
Nabuccon jälkeen Verdi sävelsi aktiivisesti, ja seuraavan kymmenen vuoden aikana hän tuotti parhaimmillaan jopa kolme oopperaa vuodessa. Myöhemmin hän nimitti tätä ajanjaksoa kaleeriorjavuosiksi. Uusia oopperatilauksia tuli ovista ja ikkunoista, ja Verdi ei aina itse saanut päättää, mitä hän teki, vaan hänen täytyi ensisijaisesti noudattaa tilauksia. Kaleerivuosien aikana Verdi sävelsi useita mestariteoksia, kuten Macbethin, mutta hänen uransa varsinainen huipennus oli vasta tuloillaan, kun hän näki Kamelianaisen Pariisissa.
Uransa alkuaikoina Verdi seurasi italialaisen oopperan perinteisiä kaavoja, kuten hänen oletettiinkin tekevän. Nyt hän kuitenkin halusi uudistaa oopperaa ja luopua tiiviistä kaavamaisesta rakenteesta, jossa aariat ja yhtyekohtaukset seurasivat toisiaan tietyssä järjestyksessä. Verdi halusi, että hänen oopperansa olisivat yhtenäisiä musiikkidraamoja.
Vuonna 1852 Verdillä oli työn alla ooppera nimeltä Trubaduuri. Pari vuotta taaksepäin hän oli säveltänyt Rigoletton, jossa hän oli jo siirtynyt eteenpäin perinteisestä numero-oopperasta. Trubaduuria säveltäessään Verdi teki sopimuksen Venetsian oopperan kanssa uudesta oopperasta. Sopimus tehtiin huhtikuussa, mutta vielä lokakuussakaan hänellä ei ollut aihetta. Vasta marraskuussa oopperan aiheeksi päätettiin ottaa Dumas’n hittinäytelmä. Sävellystyöllä alkoi olla jo kiire, sillä oopperan ensi-iltapäivä oli sovittu seuraavan vuoden maaliskuulle. Onneksi Kamelianaisen tarina innoitti Verdiä suuresti alusta pitäen ja hän sai avukseen erinomaisen libretistin, Francesco Maria Piaven, joka oli aikansa johtavia oopperakirjailijoita.
Uuden oopperan työnimi oli alun perin Rakkaus ja kuolema, sillä teokselle ei haluttu antaa näytelmän nimeä. Verdi oli huolissaan siitä, että ooppera saattaisi joutua sensuurin hampaisiin, sillä hyväksikäytöstä kertovan tarinan aihe oli silloiselle yhteiskunnalle arka paikka. Lisäksi Dumas’n romaani ja näytelmä sijoittuivat nykyaikaan, mitä ei pidetty täysin sopivana. Aikakauden oopperat tyypillisesti kuvasivatkin tästä syystä historiallisia tapahtumia. Oopperan nimeksi vakiintui lopulta La Traviata, mikä kirjaimellisesti tarkoittaa tieltä hairahtunutta, langennutta naista.
Trubaduuri sai ensi-iltansa Roomassa tammikuussa 1853. Ensi-illan jälkeen Verdi palasi kotiin ja alkoi välittömästi säveltää uutta oopperaansa. Hän oli joko erittäin inspiroituneessa tilassa tai hän oli jo aloittanut oopperan luonnostelun aikaisemmin, sillä La Traviata syntyi lopulta vain seitsemässä viikossa. Verdin kyvyistä kertoo, että hän pystyi säveltämään samaan aikaan kahta hyvin erilaista oopperaa. La Traviata on uudistusmielinen, yhtenäinen musiikkidraama, siinä missä Trubaduuri taas perinteinen numero-ooppera, joka oikeastaan huipensi vanhan italialaisen bel canto -tyylin. 1850-luvun alussa elettiin epäilemättä oopperan historian hämmästyttävimpiä kausia. Verdin luomisvoima oli kuin tulivuori, sillä yhtäkkiä ja osittain myös päällekkäin hän sai aikaan kolme aivan erilaista mestariteosta: Rigoletton, Trubaduurin ja La Traviatan, joita on myöhemmin alettu nimittää Verdin trilogiaksi.
La Traviatan tapahtumat etenevät yksinkertaistettuna seuraavasti. Hyvästä perheestä syntyisin oleva Alfredo rakastuu Violettaan, joka on Pariisin hienostopiirien kurtisaani. Ensimmäisessä näytöksessä kuvataan ylhäisön juhlia. Eräässä juhlassa Violetta lähes pyörtyy, sillä hän on hyvin sairas. Violetta kuitenkin yrittää peittää tilansa ja jatkaa juhlimista.
Toisessa näytöksessä Alfredo ja Violetta ovat asettuneet asumaan maaseudulle, aivan kuten Dumas ja Duplessis oikeassakin elämässä tekivät. Alfredon isä Germont saapuu vierailulle ja pyytää Violettaa jättämään Alfredon, sillä heidän suhteensa aiheuttaa pahennusta ja perheen maine on vaakalaudalla: heidän tyttärensä ei voi avioitua kunniallisesti mikäli perheen kunnia on mennyttä. Violetta suostuu vaatimukseen ja palaa aiemman rakastajansa ja elättäjänsä luokse. Alfredo ei tiedä mitään isänsä vaatimuksesta, joten hän luulee Violettan pettäneen hänet. Alfredo solvaa Violettaa julkisesti juhlassa ja haastaa kilpailijansa lopulta kaksintaisteluun. Kolmannessa näytöksessä Alfredo saa kuulla Violettan uhrautuneen hänen vuokseen ja palaa hyvin katuvana tämän luo. On kuitenkin liian myöhäistä, sillä Violetta on jo kuolemaisillaan. Ooppera huipentuu yhteen oopperahistorian hienoimmista kuolinkohtauksista, jossa on monia yhtymäkohtia Puccinin La Bohémen loppukohtauksen kanssa.
”La Traviata eilen illalla oli fiasko.”
Yllättävän monien nykyisin huippusuosittujen oopperoiden ensi-illat ovat epäonnistuneet pahoin. Sevillan parturille buuattiin, ja myös Madama Butterflyn ensi-ilta oli täysi katastrofi. La Traviatankaan ensi-ilta ei ollut menestys, vaikka oopperasta myöhemmin tuli ehkä jopa kaikkein suosituin Verdin oopperoista.
Vain pari viikkoa ennen ensi-iltaa Verdi sai kuulla, ettei hän saisi ensi-iltaan toivomaansa roolitusta. Tämä oli hyvin epämieluisa uutinen, sillä hyvä roolitus oli ensi-illan onnistumisen kannalta erittäin tärkeä. Roolitus vaikuttaa vahvasti siihen, minkälainen kuva teoksesta saadaan, ja usein roolitus tiedettiinkin jo siinä vaiheessa, kun musiikkia sävellettiin. Verdi oli siis aivan syystä huolissaan.
Ensi-illassa Violettaa esittänyt laulajatar oli kiistämättä taitava, mutta hän ei ulkoisesti näyttänyt ollenkaan keuhkotautiin riutuvalta, mikä aiheutti hämminkiä katsojissa. Lisäksi laulajat eivät ehkä täysin ymmärtäneet teosta, sillä siinä ollut heidän mielestään tarpeeksi aarioita. La Traviatassa ei olekaan kuin muutama aaria, sillä ooppera etenee Verdin uuden näkemyksen mukaisesti yhtenäisenä draamana ja dialogina. Yksi ensi-illan omituisuuksista oli myös se, että esitys puvustettiin ja lavastettiin sijoittumaan 1700-luvulle, vaikka oopperan oli tarkoitus kuvata nykyaikaa ja olla realistinen kuvaus aikansa seurapiirien elämästä. Mahdollinen syy ensi-illan epäonnistumiseen oli myös aihe, jota ei pidetty sopivana. Huonomaineisen naisen esittämistä oopperanäyttämöllä vieroksuttiin.
La Traviata sai ensi-iltansa 6. maaliskuuta 1853. Ensimmäinen näytös sujui vielä varsin hyvin, mutta ongelmat alkoivat toisen näytöksen aikana. Yleisö nauroi Violettan epäuskottavalle tekoyskälle, ja myös kriitikot haukkuivat esitystä. Verdi kirjoitti ensi-illan jälkeen kirjeessä: ”La Traviata eilen illalla oli fiasko. Oliko se minun vai laulajien vika? Aika näyttää.”
La Traviata esitettiin yhteensä kymmenen kertaa, minkä jälkeen Verdi veti teoksen pois ja alkoi valmistella seuraavaa oopperaa. Pian häneen kuitenkin otettiin yhteyttä eräästä toisesta venetsialaisesta oopperatalosta, joka tahtoi ottaa La Traviatan ohjelmistoonsa. Ooppera kävi läpi pienen muodonmuutoksen: lavastus ja puvustus sijoitettiin nykyaikaan ja Verdi teki muutamia viilauksia partituuriin. Pääosiin kiinnitettiin maineikkaat laulajat, jotka olivat myös sopivan näköisiä ja ikäisiä rooleihinsa. 14 kuukautta epäonnistuneen ensi-iltansa jälkeen La Traviata palasi näyttämölle, siitä tuli suuri menestys ja ooppera alkoi välittömästi levitä myös Italian ulkopuolelle.
Oopperamusiikkia parhaimmillaan
La Traviatassa Verdi punoo nerokkaasti yhteen musiikin ja näyttämön tapahtumat. Esimerkiksi ensimmäisen näytöksen juhlakohtauksessa kuullaan aikakaudelle ominaista valssityyppistä tanssimusiikkia. Tanssillinen sävy hallitsee koko näytöstä, ja kaikki musiikki tuntuu luontevasti syntyvän näyttämön tapahtumista. Verdin jokaisessa oopperassa on selkeästi oma sävynsä. Trubaduurissa tietyt rytmikkään kuviot hallitsevat koko oopperan musiikkia, siinä missä taas La Traviatassa on jatkuvasti läsnä kevyt, juhliva, tanssillinen ja haikea sävy.
Violettan ja Alfredon isän kohtaaminen oopperan toisessa näytöksessä oli aikanaan ainutlaatuinen. Pitkän dialogin myötä tilanne muuttuu vähitellen, mikä heijastuu myös musiikissa. Violettan sisäinen kamppailu kuuluu musiikissa selvästi. La Traviatan alkusoitto on yksi Verdin kauneimmista orkesterinumeroita, mutta myös kolmannen näytöksen harras, hidas alkusoitto on erityisen hieno. Lisäksi esityksen huipentava kuolinkohtaus on oopperamusiikkia parhaimmillaan.
La Travitassa on paljon mieleenpainuvia musiikillisia teemoja, joista kuuluisin lienee ensimmäisessä näytöksessä kuultava juomalaulu Libiamo. Dueton teema toistuu oopperassa usein myöhemminkin. Lisäksi oopperassa on kiihkeä, Violettan lyhyttä elämää kuvaava teema. Violettan elämänvaiheet käydään läpi jo heti alkusoitossa, mutta nurinkurisessa järjestyksessä: ensin kuullaan Violettan kuolemaan liittyvä aihe, sitten toisen näytöksen rakkausteema, minkä jälkeen siirrytään ensimmäisen näytöksen alun iloiseen teemaan. Kolmannessa näytöksessä Verdi näyttää myös, mikä on oopperan teho puheteatteriin verrattuna. Verdi rinnastaa ja asettaa vastakkain elämän ja kuoleman taiturillisesti. Violetta on kuolemaisillaan, mutta samaan aikaan hänen sairasvuoteelleen kantautuu ulkoa iloista karnevaalimusiikkia.
La Traviata nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa jo vuonna 1876 nimellä Violetta. Kansallisoopperassa teos esitettiin ensimmäistä kertaa vuonna 1924, minkä jälkeen teos on kuulunut ohjelmistoon käytännössä jatkuvasti. Tällä hetkellä ohjelmistossa oleva ohjaus on täysin poikkeuksellinen, sillä se sai ensi-iltansa yli kolmekymmentä vuotta sitten 5. toukokuuta 1988. Ohjaaja Giancarlo del Monaco, kuuluisan tenorin Mario del Monaco poika, on taatusti tuntenut La Traviatan läpikotaisin jo lapsesta saakka. Ei siis varmasti ole sattumaa, että ohjauksessaan hän kykeneekin yhdistämään musiikin ja näyttämön tapahtumat aivan kuten Verdi halusi. Ohjaus on myös sijoitettu oikeaan aikakauteen 1850-luvun puoliväliin. On hämmästyttävää, että vaikka alun perin teos tehtiin esitettäväksi Aleksanterin teatterin pienellä näyttämöllä, ohjaus toimii myös nykyisen Oopperatalon huomattavasti suuremmalla päänäyttämöllä upeasti.
Giancarlo del Monacon La Traviatan on tähän mennessä nähnyt lähes 200.000 Kansallisoopperan katsojaa. Vertailun vuoksi sanottakoon, että esimerkiksi Taikahuilu on nähty uudessa Oopperatalossa 1990-luvun alun jälkeen jo kolmena eri versiona, mutta La Traviata on ja pysyy. Vaikka ohjaus on ollut samanlainen yli 30 vuotta, jokainen uusi roolitus esittää teoksen aina hieman eri tavalla ja tuo siihen uusia näkökulmia. Ei ole lainkaan sattumaa, että La Traviata on Kansallisoopperassa Verdin oopperoista kaikkein suosituin.
La Traviata palaa Kansallisoopperan ohjelmistoon 10.12.2021.
Suosittelemme
Simon Boccanegra: teosesittely
Simon Boccanegra: tapahtumat
”Ring on yksi taiteen historian merkittävimpiä rakennelmia”
Esittelyssä klassikot: Jevgeni Onegin
Karmeliittasisaret: teosesittely
Ring on visuaalinen satu, jossa kaikki on mahdollista
Musiikista löytyy kaikki tarvittava
