Siirry sisältöön

Esittelyssä Oopperan ja Baletin uusi kausi

Pyörryttävää kauneutta ja kuplivaa viihdettä – sekä väkevää draamaa ja jylhiä kertomuksia. Kaikelle on paikkansa. Ei ole niin synkkää tarinaa, etteikö siinä pilkistäisi toivon valo. Kepeimmissäkin komedioissa kaiken hupailun taustalla voi aavistaa tummia varjoja. Kauas toiseen aikaan ja paikkaan vievät teokset piristävät, lohduttavat ja herkistävät suurten teemojen ääreen. Nyt sukelletaan ihmisyyden ristiriitoihin, valoon ja varjoon, sielun syviin virtauksiin. Antaudu tutkimusmatkalle ihmismieleen.

Tervetuloa Oopperaan ja Balettiin.

”Balettiteoksissa on aina kyse kontrasteista. On Joutsenlammen valkoinen ja musta joutsen, Jekyll & Hyden hyvä ja paha mies, Pähkinänsärkijän ja Hiirikuninkaan uni ja todellisuus. Pohjimmiltaan baletit kertovat hyvän ja pahan taistelusta. Hyvä voittaa aina – tietenkin.”

– Madeleine onne, Kansallisbaletin taiteellinen johtaja

Taiteelliset johtajat kertovat uudesta kaudesta

Subtitle

Video title

Subtitle

Video title

Kausikortilla varmistat paikkasi kaikissa uutuusesityksissä

Tarina pimeästä mielestä ja varjoisilta kaduilta

Tanssin suurin taidonnäyte

Joutsenlampi

Kahden taiteilijan odotettu yhteistyö

Innocence

”Oopperat rakentuvat vastavoimista. Suurten tarinoiden ytimessä on hahmojen sisäiset ristiriidat sekä kamppailu kohti tavoitteita, kuten kostoa, rakkauden täyttymystä tai intohimon hurmosta. Teemat ovat usein mustavalkoisia, mutta niistä syntyy valtavaa kauneutta ja väkeviä elämyksiä, jotka vetävät yleisön puoleensa aina uudelleen.”

– Lilli Paasikivi, Kansallisoopperan taiteellinen johtaja

Ohjelmistoon palaavat oopperat

Naimahuolia operetissa

Pian nousee myrsky

Varmista paikkasi. Hanki kausikortti.

Kaikkien aikojen kausikortti.