Skip to content

Konserttimestari

Jukka Merjanen

1. konserttimestari

esittely

Jukka Merjanen on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on opiskellut lisäksi Edsbergin musiikki-instituutissa Tukholmassa. Tärkeimpiä opettajia ovat olleet Sirpa Lannes-Tukiainen, Jaakko Ilves sekä Endre Wolf.

Suomen kansallisoopperan orkesterissa Merjanen on soittanut vuodesta 2012. Aiemmin hän on soittanut Helsingin kaupunginorkesterissa, Kööpenhaminan filharmonikoissa, Lontoon The Royal Philharmonic Orchestrassa sekä Turun filharmonisessa orkesterissa. Hän vierailee säännöllisesti eri suomalaisorkestereissa.

Merjanen on myös aktiivinen kamarimuusikko ja perustanut Kaakon Kamarimusiikki -festivaalin vuonna 2014. Lisäksi hän toimii kouluttajana Sibelius-Akatemian orkesterikoulutuksessa.

Merjanen on debytoinut New Yorkin Carnegie Hallissa 1998, tosin tulee muistaa mainita, että paikalla olivat myös kaikki muutkin Sibelius-Akatemian sinfoniaorkesterin soittajat ja Esa-Pekka Salonen. Viimeaikainen mieleenpainuva kokemus on ollut päästä työskentelemään toistuvasti Berliinin Deutsche Operissa vierailevana 1. konserttimestarina.

”Olen innokas jalkapallon ystävä ja luonnollisesti Suomen maajoukkueen sekä Helsingin jalkapalloklubin kannattaja. Olin paikalla kannustamassa Suomen A-maajoukkueen voittoon kaikkien aikojen ensimmäisessä arvokisaottelussamme Kööpenhaminan EM-kisoissa 2021.”