Skip to content

Katja Perälä

esittely Katja Perälä aloitti viulunsoiton Päijät-Hämeen konservatoriossa ja suoritti alttoviuludiplomin Sibelius-Akatemiassa Jouko Mansneruksen johdolla. Suomen kansallisoopperan orkesterissa hän on soittanut vuodesta 1994. ”Kun aloitin opintoni 6-vuotiaana Päijät-Hämeen konservatoriossa, rehtori Aarre Hemming alkoi houkutella minua alttoviulun pariin heti nähtyään isot käteni. Ei ollut kuulemma koskaan nähnyt niin pienellä tytöllä niin isoja käsiä! Sibelius-Akatemian pääsykokeessakin olin ’se…

Minna Linnove-Pulakka

esittely Minna Linnove-Pulakka on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta. Merkittävimpänä opettajana hänellä on ollut Tapio Myöhänen, jonka johdolla aloitti alttoviulunsoiton. Suomen kansallisoopperan orkesterissa Linnove-Pulakka on työskennellyt vuodesta 1992. Hän on soittanut Avanti!:ssa 15 vuotta ja soittaa kesäisin Savonlinnan Oopperajuhlaorkesterissa. Mieleenpainuvimpia hetkiä Kansallisoopperassa Linnove-Pulakalle on ollut Pinchas Steinbergin johtama Tristan ja Isolde vuonna 2015. Hän on intohimoinen…

Silja Salorinne

esittely Silja Salorinne opiskeli Sibelius-Akatemiassa opettajinaan Veikko Kosonen ja Atso Lehto, jonka johdolla suoritti A-tutkinnon keväällä 1993. Lisäksi hän on suorittanut mestarikursseja Suomessa ja Ranskassa sekä Israelissa, jossa opiskellut Gérard Caussén ja Yuri Gandelsmanin kursseilla. Suomen kansallisoopperan orkesterissa Salorinne on työskennellyt vuodesta 1994. Hän on soittanut myös Helsingin kaupunginorkesterissa. ”Omat huippuhetkeni ovat niitä musisoinnin onnnenhetkosia,…

Rémi Moingeon

esittely Rémi Moingeon on opiskellut Strasbourgin konservatoriossa Claude Ducrocqin sekä Sibelius-Akatemiassa Jouko Mansneruksen ja Anna Kreetta Gribajcevicin johdolla. Hän on opiskellut myös musiikkitiedettä. Suomen kansallisoopperan orkesterissa Moingeon on työskennellyt vuodesta 2014. Hän on soittanut Chilen oopperaorkesterissa 2007–2008 sekä Sinfonia Lahdessa 2010–2014. Hän opettaa lisäksi Sibelius-Akatemiassa. ”Minulla ja puolisollani on sama työpaikka.”

Kaisa Pulkamo

esittely Kaisa Pulkamo on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta, jossa opettajina olivat Matti Hirvikangas ja Teemu Kupiainen. Hän on täydentänyt opintojaan Daniel Benyaminin ja Yuri Gandelsmannin mestarikursseilla. Suomen kansallisoopperan orkesterissa Pulkamo on työskennellyt vuodesta 1995. Sitä ennen hän on soittanut Tapiola Sinfoniettassa ja Helsingin kaupunginorkesterissa sekä useita vuosia Virtuosi di Kuhmo -kamariorkesterissa. ”Nautin siitä tunteesta, kun…

Markku Lintunen

esittely Markku Lintunen on opiskellut Lappeenrannan musiikkiopistossa Katri Pihlajamaan, Helsingin konservatoriossa Pekka Laakkosen ja Sibelius-Akatemiassa Jouko Mansneruksen johdolla. Suomen kansallisoopperan orkesterissa hän on soittanut vuodesta 1993.

Maarit Kantola

esittely Maarit Kantola aloitti viulunsoiton Helsingin konservatoriossa vaihtaen myöhemmin alttoviuluun. Sibelius-lukiossa hänelle vahvistui päätös lähteä orkesterimuusikon uralle ja hän suoritti alttoviuludiplomin Sibelius-Akatemiassa Atso Lehdon ja Tommi Aallon johdolla. Suomen kansallisoopperan orkesterissa Kantola on soittanut vuodesta 1993. Hän on toiminut lisäksi alttoviulunsoiton opettajana Kauniaisten musiikkiopistossa.