Skip to content

Salome

Salome on eräs kaikkien aikojen väkevämmistä ja intensiivisimmistä oopperoista. Se nähdään nyt mestariohjaaja Christof Loyn säväyttävänä versiona, jossa klassikko tulkitaan uudesta näkökulmasta. Yksinäytöksinen ooppera vangitsee katsojan yllätyksillään ja oivaltavalla kerronnallaan.

Salome palaa Kansallisoopperan ohjelmistoon syksyllä 2024.

Kuolema Venetsiassa

John Neumeierin Kuolema Venetsiassa kertoo elämälleen ja taiteelleen suuntaa etsivästä koreografista. Koleraepidemian riivaamassa Venetsiassa hän kohtaa kuvankauniin Tadizio-nuorukaiseen. Puhkeaa tunteiden myrsky, jossa riehuvat tukahdutetut toiveet, salatut halut ja puhtaan rakkauden ideaali.

Symphonic Suites

Koe hetkiä Andrew Lloyd Webberin rakastetuimmista musikaaleista yhdessä konsertissa Kansallisoopperan päänäyttämöllä. Luvassa on ainutkertainen kokemus – sekä taatusti kylmiä väreitä. Esityksessä kuullaan kappaleita esimerkiksi musikaaleista Evita ja Oopperan kummitus orkesterille sovitettuna.

Oopperan kummitus

Syksyllä 2024 suurmusikaali Oopperan kummitus palaa ohjelmistoomme.
Oopperan kummitus on yksi kaikkien aikojen suosituimmista esityksistämme.

Klassisen musiikin elementtejä populaarimusiikkiin ja rockiin yhdistävä musikaali sopii erinomaisesti myös ensikertalaisille.

Tanssioppilaitosten BalettiPaletti

Suomalaiset klassista balettia harrastavat lapset ja nuoret eri puolelta Suomea esiintyvät Oopperatalon päänäyttämöllä. Esityksessä nähtävät tanssinumerot on valinnut Suomen Tanssioppilaitosten liitto ry. ja Suomen kansallisbaletti.

Juha Tapio – Syntymäpäiväkonsertti

Rakastettu lauluntekijä ja laulaja juhlii viidettäkymmenettä syntymäpäiväänsä. Erityinen juhla vaatii erityiset puitteet, siksi Juha toteuttaa pitkäaikaisen unelmansa ja tuo yhtyeensä ensimmäistä kertaa Kansallisoopperan päänäyttämölle.

Strauss-konsertti

Yli 20 vuotta järjestetyistä Strauss-loppiaiskonserteista on muodostunut monille jokavuotinen perinne. Kansallisoopperan päänäyttämöllä vietetään jälleen Strauss-juhlaa lauantaina 6. tammikuuta 2024.

Don Giovanni

Kyltymätön Don Giovanni himoaa kaikkia, sekä Elviraa että hänen palvelijatartaan ja maalaishäiden morsianta. Kun Don Giovanni tappaa yhden uhrinsa isän, alkaa tapahtumasarja, joka vie viettelijän kohti julmaa kohtaloaan.

W. A. Mozartin säveltämä Don Giovanni on yksi maailman mestarillisimmista oopperoista. Sen musiikki helmeilee ajattomasti yhdistäen kepeää ja vakavaa. Vuonna 1787 ensiesityksensä saanut ooppera kertoo tarinan parantumattomasta viettelijästä. Teemat riippuvuuksista ja valtasuhteista saavat nyt karnevalistisen käsittelyn ohjaaja Jussi Nikkilän tulkinnassa. Luvassa on iloa, himoa ja huumoria.

Joutsenlampi

Joutsenlampi on maailman kuuluisin baletti, jossa yhdistyvät Tšaikovskin loistelias musiikki ja ikonisen kaunis visuaalinen maailma. Teoksella on pitkä historia myös Suomen kansallisbaletissa, joka esitti sen ensimmäisenä teoksenaan vuonna 1922.

Messa da Requiem

Giuseppe Verdin Messa da Requiem kuullaan ja nähdään oopperan ja baletin yhteisessä sensaatiomaisessa tuotannossa