Skip to content

Kansallisoopperan kuoro 80 vuotta

Kun kuoro alkaa laulaa, musiikin voima on käsinkosketeltavaa. Kuoro on enemmän kuin yksittäisten laulajien joukko; se on yhteisö, jossa jäsenet tukevat toisiaan ja työskentelevät yhteisen päämäärän eteen. Vuonna 2025 Kansallisoopperan kuoro juhlii 80-vuotista taivaltaan.

Esittelyssä kansallisoopperan kuoro

Jokainen laulaja tuo esitykseen oman taitonsa ja persoonansa, ja yhdessä he luovat äänen, joka resonoi ympäri Oopperatalon katsomoa. Kuoro toimii usein tarinan kertojana. Sen kautta välittyvät draaman intensiivisimmät hetket, olipa kyseessä sitten ilon, surun, rakkauden tai vihan tunteet.

Kuoro on ollut mukana Kansallisoopperan esityksissä jo yli sadan vuoden ajan. Aluksi se koostui harrastajista, mutta vähitellen kuorotoiminta kehittyi ammattimaisemmaksi. Keväällä 1945 perustettiin Suomalaisen Oopperan Kuorolaulajayhdistys 33 laulajan voimin.

Tällä hetkellä Kansallisoopperassa on vakituisesti kiinnitettynä 53 oopperalaulajaa, jotka esiintyvät joko solistitehtävissä tai monipuolisesti solistisissa rooleissa sekä kuoron oopperalaulajina kaudesta ja ohjelmistosta riippuen. Suurin osa oopperalaulajista muodostaa Suomen kansallisoopperan kuoron, joka on Suomen ainoa päätoiminen ammattikuoro.

Kuoron kokoonpano vaihtelee tuotantokohtaisesti. Suurempaa kokoonpanoa vaativissa oopperoissa kuoroa täydennetään lisäkuoron riveistä. Oopperassa toimii myös noin 50 laulajan lapsikuoro. Kansallisoopperan kuoromestarit ovat Marge Mehilane ja Mauro Fabbri.

Katso videolta sykähdyttäviä kuorohetkiä


Videotaltiot: Yle ja Kansallisooppera

kuoro – oopperan tukipylväs

Koe kuoro syksyllä 2025

  • Ooppera

    CircOpera 2.0

    Päänäyttämö 22.8.2025 – 30.9.2025

    Vuoden näyttävin show

  • Konsertti

    Kansallisoopperan orkesteri @ Musiikkitalo

    Musiikkitalo 21.8.2025 – 5.5.2026

  • Ooppera

    Tosca

    Päänäyttämö 19.11.2025 – 13.1.2026

    On oopperoita, ja sitten on Tosca

Selaa kuvia kuorosta

Tutustu myös näihin