Skip to content

Javier Torres – Adolphe Adam

Giselle

Kesto
2 t 15 min, sis. väliajan (30 min)
Milloin
3.10.2025 – 7.2.2026
Missä
Päänäyttämö
Genre
Baletti
Hinnat
30–139 €
Ikäsuositus
yli 10-vuotiaille. Päänäyttämön esitysten alaikäraja on 5 vuotta.
Onnenpaikkoja
saatavilla

Romanttisen baletin jalokivi

Giselle on ranskalaisen romanttisen baletin säihkyvä jalokivi – teos, jossa baletin puhdas kauneus yhdistyy lumoavien henkiolentojen mystiseen tanssiin ja näyttämö täyttyy tyllistä. Tarina kietoutuu rakkauden, petoksen, kuoleman ja anteeksiannon ympärille, ja sen koskettavuus on säilynyt sukupolvien ajan. Vuonna 1841 ensi-iltansa saanut klassikko puhuttelee yhä katsojia ympäri maailman ajattomalla kauneudellaan.

Baletinjohtaja, koreografi Javier Torres tuo baletin tarinan keskiajalta 1950-luvun Italiaan. Lopputuloksena on balettiperinteitä kunnioittava teos, jossa yhdistyvät ensimmäisen näytöksen herkullinen uusi visuaalisuus ja aiempaa vahvempi tarina sekä toisen näytöksen tuttu estetiikka.

Giselle on klassisen baletin ystävän valinta, joka sopii hyvin myös ensikertalaiselle.

Yhteiskunnallisesti 1950-luku oli aikaa, jolloin sukupuoliroolit olivat edelleen hyvin konservatiivisia, vaikka naiset olivat saaneet enemmän vapautta esimerkiksi uudenaikaisten kodinkoneiden myötä. Naisten odotettiin kuitenkin olevan kunnollisia tyttöjä, hyviä vaimoja tai omistautuneita äitejä – ja aina miessukupuolen alaisia. Tämä tekopyhä ideologia yhdessä aikakauden muodin kanssa oli ihanteellinen säilytettäessä teoksen alkuperäiset osat ja tuotaessa uutta kerrontaa vahvemmilla dramaturgisilla kontrasteilla.

– Javier Torres

Katso traileri

Etelä-Italiassa 1950-luvulla…

Juoni

Aamu koittaa eteläitalialaisen kaupungin keskusaukiolla. Alberto, vaikutusvaltaisen liikemiehen poika, on naamioitunut tavalliseksi kyläläiseksi ja kosiskelee nuorta Giselleä, joka työskentelee tarjoilijana äitinsä Stellan kahvilassa. Kahvilan kokki, niin ikään Giselleen rakastunut Ilario, keskeyttää rakastavaisten kuhertelun mutta vetäytyy, kun Alberto uhkailee häntä. Giselle ja Alberto osallistuvat kaupungin kirsikkafestivaalin valmisteluihin. Alberton jäätyä yksin Ilario vakoilee häntä. Ilario saa selville, että Alberto on rikkaan pohatan poika.

Lue lisää juonesta

Keskipäivällä kaupunkiin saapuu rikkaita ihmisiä. Joukon johdossa on Batilde, Alberton morsian ja toisen vaikutusvaltaisen liikemiehen, Il Ducan, tytär. Alberto kiiruhtaa pois ennen kuin hänet huomataan. Batilde ja hänen isänsä istuvat kahvilan terassille ja tilaavat juotavaa. Giselle ja Batilde tapaavat, mutta pian Batilde voi huonosti, ja hänet viedään sisälle kahvilaan. Rikkaiden joukko hajaantuu omille teilleen.

Aurinko laskee, ja kirsikkafestivaali on täydessä käynnissä. Giselle ja Alberto tanssivat väentungoksessa. Ilario yhtyy tanssiin ja haastaa Alberton kanssa riitaa Gisellestä. Tappion kärsinyt Ilario raivostuu ja paljastaa Alberton taustan. Batilde, Il Duca ja Stella astuvat ulos kahvilasta. Giselle saa selville Alberton petoksen ja menettää järkensä. Toettuaan järkytyksestään Giselle yrittää juosta Alberton syliin, mutta mustasukkaisuuden riivaama Ilario ampuu hänet kuoliaaksi.

On keskiyö. Uhkaavassa maisemassa vaeltavat wilit, kuolleiden neitojen henget, jotka jahtaavat surunsa keskellä miehiä. Stella ja hänen rakastajansa Il Duca surevat tytärtään Giselleä. Kaksikko kuulee outoja ääniä ja pakenee. Pakomatkalla oleva Ilario hiipii salaa suremaan Giselleä, mutta samat äänet pelästyttävät hänetkin pois. Wilit nousevat johtajansa Mirthan johdolla, kutsuvat wiliksi muuttunutta Giselleä ja katoavat. Alberto saapuu paikalle murheen murtamana ja näkee Gisellen hengen. Alberto ja Giselle tanssivat rakkauden huumassa. Giselle kuitenkin pelkää wilejä ja pyytää Albertoa lähtemään. Ilario palaa wilit kintereillään mutta onnistuu pääsemään karkuun ja on tuomittu elämään surussa. Alberto joutuu vuorostaan wilien takaa-ajamaksi, mutta Gisellen rakkaus suojelee häntä. He tanssivat läpi yön toivoen, että aamunkoitto pelastaa Alberton ikuiselta surulta. Aurinko nousee, ja Alberto on pelastunut. Hän kävelee kohti valoa samalla, kun Gisellen siluetti häipyy pimeyteen.

Galleria

Tekijät

Koreografia (Coralli-Perrot'n mukaan)
Javier Torres
Musiikki
Adolphe Adam, Friedrich Burgmüller, Ludwig Minkus
Lavastus
Annukka Pykäläinen
Puvut
Erika Turunen
Valaistus
Heikki Paasonen
Musiikin sovitus
Gavin Sutherland
Musiikinjohto
Gavin Sutherland

Rooleissa

Giselle
Seo Yeun Kim
Giselle
Yuka Masumoto
Giselle
Zhiyao Chen
Alberto
Martin Nudo
Ilario
David Rathbun
Batilde
Heidi Salminen
Batilde
Evelyn Robinson
Batilde
Anni Martinsén
Gennaro
Alfio Drago
Gennaro
Thomas Brun
Mirtha
Min Young Kim

Kuuntele musiikkia

Soittolista on kuunneltavissa vain, jos olet hyväksynyt toimivuusevästeet. Voit muokata evästeasetuksiasi sivun alaosasta löytyvistä evästeasetuksista.

Gisellen historia Suomessa

Esitykset ja liput

varmista paikkasi kausikortilla

Oikotie onnistuneeseen iltaan

Esitys on Oopperatalon päänäyttämöllä. Päänäyttämön katsomossa on peräti 1 300 paikkaa. Huomaathan, että päänäyttämön 3. parvi kohoaa korkealle. Elämys on vaikuttava, mutta 3. parven eturivipaikat eivät välttämättä sovi korkeanpaikankammoisille. Tutustu päänäyttämöön ja lue vinkkejä siitä, missä päin katsomoa kannattaa istua. Voit myös testata, millainen näkyvyys näyttämölle on eri puolilta katsomoa.

Hintaluokat: Katsomon istumapaikat on hinnoiteltu paikan näkyvyyden mukaan kahdeksaan eri hintaluokkaan (A–H). Hintaan vaikuttavat paikan sijainnin lisäksi esitysajankohta ja kysyntä. Edullisimpiin hintaluokkiin (F–H) myydään vain perushintaisia lippuja.

Alennukset:

Alennukset ovat voimassa teos- ja esityskohtaisesti rajatuilla paikoilla permannolla sekä 1. ja 2. parvella, ellei toisin mainita. 

-Eläkeläisalennus 10 € / lippu on voimassa rajatuilla paikoilla permannolla ja 1. parvella. Alennus koskee kaikkia, joilla on eläkeläiskortti, sekä kaikkia 65 vuotta täyttäneitä.

-Opiskelijoille sekä ase- ja siviilipalvelusta suorittaville 40 % alennus lipun hinnasta.

-Nuorisoalennus 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille 40–50 % lipun hinnasta.

-Saman päivän liput 20-vuotiaille ja sitä nuoremmille, opiskelijoille, ase- tai siviilipalvelusta suorittaville, työttömille, eläkeläisille ja kaikille 65-vuotiaille tai sitä vanhemmille maksavat 30 € / lippu. Alennus on voimassa myyntitilanteen mukaan permannolla aikaisintaan 12 tuntia ennen esitystä.

Lisätietoa alennuksista löydät myynti- ja toimitusehdoistamme.

Muista, että perushintaisiin lippuihin sekä nuoriso-, opiskelija- ja eläkeläislippuihin sisältyy vaihto-oikeus vielä 24 tuntia ennen esityksen alkamista. Lipun hinta palautetaan asiakastilillesi saldoksi myöhempää käyttöä varten.

Lue lisää myynti- ja toimitusehdoista.

Alle 20-vuotiaat ja sitä nuoremmat saavat 40–50 % alennuksen lipun hinnasta.

Huomioithan, että päänäyttämön esityksissä ikäraja on 5 vuotta. Jokaisen teoksen ikäsuositus löytyy sen omalta sivulta sivun yläosasta.

Lapsikatsojat saavat yleensä parhaan katselukokemuksen permannolta ja ensimmäiseltä parvelta. Jos paikan valinta mietityttää, asiakaspalvelumme auttaa mielellään löytämään sopivat paikat koko seurueelle.

Tutustu vinkkeihin Lasten kanssa -sivulla ja tee vierailusta onnistunut ja ikimuistoinen.

Voit ostaa esteettömän paikan helposti verkkokaupastamme tai asiakaspalvelumme kautta. Katsomokartalta voit tarkistaa, missä esteettömät paikat sijaitsevat päänäyttämöllä (pdf). Esteettömät paikat on merkitty katsomokarttaan pyörätuoli-ikoneilla, jotta paikan valinta on vaivatonta.

Tutustu tarkempiin ohjeisiin esteettömien paikkojen ostamiseen ja varmista, että vierailusi on mukava ja sujuva alusta loppuun.

Käsiohjelmasta saat tietoa tekijöistä, teoksen taustoista ja juonesta. Käsiohjelma julkaistaan teoksen ensi-iltapäivänä. Se on ostettavissa paikan päällä ennen esitystä Töölönlahden aulan asiakaspalvelupisteeltä, Mannerheimintien puoleisen aulan sisäänkäynnin myyntipisteeltä, avoinna olevilta Oopperaravintolan tiskeiltä sekä osalta aulahenkilökunnasta. Käsiohjelma maksaa 7 euroa / kappale.

Käsiohjelman voi myös ostaa ennakkoon asiakaspalvelupisteeltämme sekä verkosta Tilaa tarjoilut -sivulta. Katso täältä tarkemmat ohjeet käsiohjelman ostamiseen Tilaa tarjoilut -sivulta.

Oopperoiden ja balettien iltakohtaiset esiintyjät sekä työryhmätiedot eli osajaot julkaistaan verkossa viimeistään esityspäivänä (huom. linkki ohjaa toiseen palveluun). Esiintyjätietoihin on mahdollista tutustua myös lämpiötiloista löytyvillä näytöillä ja kosketusnäytöillä sekä mobiilisovelluksessa Esitykseni-välilehdellä.

Täydennä elämys tarjoiluilla. Voit nauttia tarjoiluista ennen esitystä tai väliajalla. Suosittelemme tilaamaan tarjoilut ennakkoon joko verkkokaupassamme tai soittamalla asiakaspalveluumme. Jos pöytiä on vielä vapaana, verkkokaupan myynti päättyy viimeistään 24 tuntia ennen esitystä.

Opera&Ballet-mobiilisovelluksella voit tilata tarjoiluja noutopisteelle lähes esityksen alkuun saakka. Lue lisää noutopistetilauksista.

Oopperatalo sijaitsee Helsingissä Töölönlahden rannalla osoitteessa Helsinginkatu 58 hyvien julkisen liikenteen yhteyksien varrella.

Pääsisäänkäynti Mannerheimintien puolella avataan yleensä 1,5 tuntia ennen päänäyttämön esityksen alkua. Saavuthan ajoissa paikalle, ihan viimeistään 15 minuuttia ennen esityksen alkua. Myöhästyneet pääsevät saliin vasta väliajalla, jotta esitys voi jatkua häiriöttä.

Lue lisää saapumisesta Oopperataloon.

Miten pukeutua esitykseen? Saako hajuvettä käyttää? Maksaako narikka? Muun muassa näihin kysymyksiin löydät vastaukset Vinkit vierailuun -sivulta. Olemme koonneet sinne kattavan paketin käytännön neuvoja, joilla vierailustasi Oopperatalossa tulee mahdollisimman onnistunut.

Voisit pitää myös

  • Baletti

    Tuhkimo

    Päänäyttämö 23.8.2025 – 27.5.2026

    Pakko nähdä ennen kuin taika raukeaa!

  • Baletti

    Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas

    Päänäyttämö 29.11.2025 – 22.12.2025

    Joulubaletti, johon ei kyllästy koskaan

  • Baletti

    Don Quijote

    Päänäyttämö 27.2.2026 – 28.3.2026

    Seikkailu Espanjan auringon alla