”Straussin musiikki paljastaa Salomen viattomuuden”
Richard Straussin Salomen ensiesitys Dresdenissä 1905 oli sensaatio ja shokki. Hätkähdyttääkö se edelleen? Salomen ohjaaja Christof Loy kertoo ajatuksiaan Straussin mestariteoksesta.
”Näin Salomen ensimmäistä kertaa melko nuorena, mutta muistan hyvin, että jo silloin teoksen loppukohtaus teki minuun suuren vaikutuksen. Musiikki oli valtavan kaunista, mutta kohtaus naisesta ja verisestä irtopäästä tuntui musiikkiin nähden ristiriitaiselta ja hämmentävältä. Ohjaajanurani ajan olen etsinyt sopivaa hetkeä ohjata Salome ja pureutua syvemmälle tuohon ristiriitaan.
Salomen tarina on Richard Straussille tyypillinen, ja hänen teoksistaan heijastuu erityinen ymmärrys monitahoisia naishahmoja kohtaan. Yleisellä tasolla Salomen tarina kietoutuu uusperheen ympärille: Herodias on perheen äiti, Herodes hänen toinen aviomiehensä ja Salomen isäpuoli. Jännitteinen tunnelma on läsnä alusta saakka, kun selviää, että Herodes on kiinnostuneempi tytärpuolestaan kuin vaimostaan.
Keskeinen hahmo on tietysti myös profeetta Jokanaan, joka uhmakkaasti syyttää lähes kaikkia ympärillään syntisiksi ja näyttää työntävän aistillisuuden kauas itsestään. Tämä monikerroksinen hahmo asettaa enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Hänessä on jokin suunnaton kaipaus ja on vaikea sanoa, kaipaako hän rakkautta, seksiä vai kenties jotain hengellistä, mystistä rakkautta tai korkeampaa voimaa. Jokanaanin hahmo tuo tarinaan syvemmän ulottuvuuden rakkaudesta ja kuolemasta.
Salome nähtiin Oscar Wilden näytelmänä ensi kertaa Pariisissa 1896. Wilde oli humaani ja rakastava mies, ja hän tuskin halusi muovata Salomesta kohtalokkaan naisen esikuvaa, joka määritellään pintapuolisesti vain sukupuolensa tai seksuaalisuutensa perusteella. Itse näen Salomen ihmisenä, joka totta kai tuntee, kuinka miehet reagoivat häneen, mutta joka myös yrittää piilottaa seksuaalisuuttaan. Hän on ennen kaikkea terävä, älykäs ja nokkela persoona, ja näitä hänen ominaisuuksiaan on kautta aikojen vähätelty.
Straussin Salomen ensiesitys Dresdenissä vuonna 1905 oli samaan aikaan menestys ja shokki. Tuolloin oli toki muodikasta nähdä oopperalavalla vahvoja naishahmoja, mutta Salomessa kohtalokkaan naisen arkkityyppi vietiin monella tasolla äärimmilleen. Salome otti oikeudet omiin käsiinsä. Hän oli nuori tyttö, joka kontrolloi ihmisiä ympärillään ja päätti itse paitsi omasta kohtalostaan myös toisen miehen, Jokanaanin, kohtalosta.
Oman kerroksensa oopperan shokeeraavaan vastaanottoon toi raju kuvasto, johon 1900-luvun teatterissa ja oopperassa ei ollut totuttu. Jokanaanin pää hopealautasella on varmasti ollut tyrmistyttävä, kenties paheksuttava näky. Vuonna 2022 tuo kohtaus on menettänyt merkitystään, ja on jopa tunnettua parodioida Salomea juoksemassa verinen pää kädessään pitkin oopperanäyttämöä. Minulle oli selvää, että haluan ohjauksessani vapauttaa Salomen tuosta 1900-luvun alun lolitamaisesta kohtalokkaan naisen kliseestä.
Tarinan ohella musiikki on tärkeä inspiraationi lähde. Olen ohjannut niin monta Straussin teosta, että hän tuntuu lähes sukulaiseltani. Hänen musiikissaan on valtavasti tasoja, jotka antavat lisää syvempiä merkityksiä ehkä yksinkertaisilta tuntuville teemoille. Kun katsoo Straussin partituuria, on helppoa löytää musiikista luonteva tarkoitus kaikelle sille, mitä lavalle ohjaan. Strauss oli taitava kuvaamaan sitä, kuinka ristiriitaisia hahmoja me ihmiset olemme. Siksi Salomen kaltaisen tarinan säveltäminen lienee olleen hänelle myös luontevaa.
Oscar Wilde oli mahtava tilanteiden ja ihmisten käyttäytymisen tarkkailija. Hän kuvaa Salomessa onnistuneesti sitä, kuinka typeriä ihmiset lopulta ovat rakastuessaan tai valtaa himoitessaan, mutta eivät haluaisi myöntää sitä. Tästä Wilden Salome saa jopa koomisen vivahteen: komiikka syntyy siitä, että tapahtuu asia, jonka perään tapahtuu uusi asia, joka on kenties täysin päinvastainen kuin edellinen. Oopperassa tuo koomisuus haihtuu, sillä Straussin tahti draaman suhteen on erilainen.
Komiikka puuttuu täysin myös oopperan viimeisestä kohtauksesta, Salomen monologista, jossa Strauss luo hahmoon syvyyttä. Hän purkaa kohtauksessa kaiken sen, mikä Salomesta on ympäristössään tullut: dekadentti ja verta janoava, vaikka onkin vielä nuori tyttö. Viimeinen kohtaus on kuin puhdistusprosessi, jonka Salome käy läpi, ja löytää tunteensa ja puhtaan, kirkkaan sielunsa. Straussin musiikki paljastaa Salomen viattomuuden, todellisen viisaan ihmisen viattomuuden. Tässä tuotannossa olen pyrkinyt ratkaisemaan sen arvoituksen, joka jäi mietityttämään minua ensi kertaa Salomen nähtyäni.”
Teksti PETRA RÖNKÄ
Teoskuvat HEIKKI TUULI
Christof Loyn kuva NICOLAS FRANCISCUS
