”Billy Buddissa on hienoimpia kuorokohtauksia sitten Lentävän hollantilaisen”
Benjamin Brittenin Billy Budd nähdään Kansallisoopperassa ensimmäistä kertaa keväällä 2022. Ylikapellimestari Hannu Lintu kertoo ajatuksiaan 1900-luvun mestariteoksesta.
Brittenin oopperoissa kuvataan usein väärinymmärrettyjä tai kaltoinkohdeltuja yksilöitä. Tarinan ympärille kietoutuu yleensä myös jokin moraalinen ongelma. Mistä Billy Buddissa on mielestäsi kyse?
Toinen Billy Buddin pääaiheista on tosiaankin vastakkainasettelu lain ja moraalin välillä.
Kun järjestelmä kerran nojaa lakiin, voiko syylliseksi todetun rankaiseminen olla kuitenkin moraalisesti väärin? Brittenin ja hänen libretistiensä mielestä tämä on mahdollista.
Herman Melvillen Billy Budd -romaanin tapahtuma-aikaan 1790-luvulla Ranskan vallankumous muovasi yhteiskunnan ja kansalaisten suhtautumista lakiin. Oopperassa kuningasvaltaan takertuneet englantilaiset tuntuvat kuitenkin vielä päivittelevän ja suorastaan halveksivan ranskalaisten uusia yhteiskunnallisia kotkotuksia.
Vaikka Claggart on aidosti paha ja kieroutunut, on kirjoihinsa uppoutunut ja tyhjänpäiväisyyksiä lateleva kapteeni Vere yhtä lailla syyllinen tapahtumiin: hän olisi voinut estää tragedian. Billyn oikeudenkäynnissä Vere on todistaja, syyttäjä, tuomari ja pyöveli. Sellaisen ei pitäisi modernissa yhteiskunnassa olla mahdollista. Lisäksi sota-aika ja armeijan kuri tuovat lisäongelmia Billy Buddin moraalitasoja pohtivalle katsojalle.
Teoksessa on toki yleisellä tasolla kysymys myös ihmisen valitettavasta taipumuksesta vihata kauneutta ja hyvyyttä. Claggart, joka näkee nämä Billyn ominaisuudet ensisilmäyksellä, tuhoaa hänet juuri niiden vuoksi.
”Eräs kauneimmista tarinoista maailmassa”, Thomas Mann on todennut Melvillen romaanista Billy Budd, Sailor, johon oopperan libretto perustuu. Mitä luulet hänen tarkoittaneen?
Oopperan toinen pääteema on homoseksuaalisuus ja sen erilaiset vaikutukset roolihahmojen käytökseen. Tämä teema ei tunnetusti ollut Thomas Mannille mitenkään vieras. Mann olisi kenties itse toiminut kuten kapteeni Vere, mutta uskon hänen myös tunteneen vanhan Veren katumuksen omakohtaisesti.
Herman Melvillen (1819–1891) romaani Billy Budd, Sailor ilmestyi postuumisti vasta vuonna 1924 ja sen julkaisematta jättämiseen on saattanut olla syynä se, että kirjailija, jonka seksuaalinen suuntautuneisuus oli spekulaatioiden kohteena jo eräiden Moby Dick -romaanissa esiintyneiden teemojen jälkeen, ei halunnut tuoda julki enempää teemaan liittyvää materiaalia.
Benjamin Britten (1913–1976), joka eli lainvastaisessa mutta täysin julkisessa suhteessa ensimmäisen kapteeni Veren esittäjän, tenori Peter Pearsin kanssa, näki Melvillen tarinassa varmasti symbolin itsensä ja monen muun homoseksuaalisuuttaan yhteiskunnan silmissä peittämään joutuneen kärsimykselle. Myös toinen libretisteistä, Nobel-palkittu kirjailija E. M. Forster, kuului tähän joukkoon.
Tästä monitasoisesta salailun ja peittelyn historiallisesta verkostosta syntyy arvoituksellinen ooppera, jossa on mahdotonta tarkalleen sanoa kuka mitäkin on. Teoksen ohjaajan on tehtävä valintoja. Henkilöhahmot tuntuvat puhuvan aivan jotain muuta kuin mitä tarkoittavat. Heidän replikointinsa koskee useimmiten politiikkaa ja säätä mutta taustalla velloo sisäinen myrsky. Tämän myrskyn kuvaajana toimivat orkesteri ja kuoro. Teoksessa on kahdesti syntymässä jotain näyttämöllisesti aktiivista. Mitään ei kuitenkaan tapahdu: toisen näytöksen meritaistelu lässähtää kasaan ja lopun orastava kapina painetaan kannen alle. Nämä ovat tekijöiltä symbolisia eleitä.
Millainen Benjamin Britten on oopperasäveltäjänä?
Britten syntyi aikana, jolloin 1900-luvun musiikin uudet periaatteet syntyivät. Tätä taustaa vasten on mielenkiintoista, ettei Brittenistä koskaan tullut modernistia. Brittenin oopperat ovat harmonisesti erittäin lähestyttäviä, ja ne ovat ihmisäänelle idiomaattisempia kuin suurin osa vuosisadan jälkipuoliskolla syntyneistä oopperoista. Britten oli siis tässä suhteessa tyypillinen brittiläisen lauluperinteen kasvatti.
Hän on tonaalinen säveltäjä, joka maustaa musiikkiaan dissonanssilla, kun sille draaman kannalta on tarvetta. Hän säveltää pitkää laulullista linjaa, joka ei tosin aina tunnu aukeavan romanttisesta oopperasta tuttuun linjakkuuteen. Silti meillä on esityksen jälkeen olo, että olemme olleet melodioiden helliteltävinä. Kuoron valtavissa kohtauksissa on teemoja, jotka jättävät muistijäljen välittömästi.
Billy Buddissa on vain tenori-, baritoni- ja bassorooleja sekä poikasopraanoja. Mitä se tarkoittaa musiikin kannalta?
Ooppera taidemuotona perustuu äänilajien vastakkaisuudelle ja siitä luopuminen on rohkea ja riskialtis ratkaisu. Billy Buddissa orkesterin tehtäväksi jää tuottaa korkeammat äänet. Diskanttisoittimilla, kuten viuluilla, huiluilla ja trumpeteilla on erityisen paljon merkitystä, sillä ne antavat sointiin sitä kirkkautta, jota lauluäänet eivät tuota.
On tietenkin loogista, ettei Billy Buddissa ole naisrooleja. Tarina on sellainen kuin se on. Tämä asetelma on kuitenkin vastaan kaikkea sitä mitä ooppera yleensä edustaa. Esimerkiksi Wagner tai Verdi olisivat tunkeneet sopraanon tähänkin juoneen vaikka väkisin.
Billy Buddissa huomio kiintyy siihen, miten erilaisia soinnillisia variantteja ja sävyjä miesääni pitää sisällään. Niitä kuunnellessa unohtuu, että joku on tenori, baritoni tai basso. Alamme kiinnittää vielä enemmän huomiota yksittäisen laulajan äänen väriin.
Britten on monelle kuoroharrastajalle tuttu säveltäjä, ja hän on kirjoittanut paljon vokaaliteoksia. Millainen on kuoron rooli Billy Buddissa?
Billy Buddissa on erittäin vaikuttavia kuorokohtauksia, mielestäni ne ovat hienoimpia sitten Wagnerin Lentävän hollantilaisen. Kuoro on teoksen toiminnallinen keskus. Sen läsnäolo tuntuu jopa silloin kuin se ei ole lavalla. Kuoro on joukko, jolla on omatunto, ajatuksia ja kollektiivinen tahto, ja jota siksi sorretaan.
Kuorolle Britten säveltää suoraviivaisesti mutta puhuttelevasti. Hänen kuorosävellyksensä ovat oopperamusiikin tavoin helposti lähestyttäviä ja kenties siksi amatöörikuorotkin esittävät paljon hänen teoksiaan. Britten käyttää kuoroa usein yksiäänisesti, lähes sibeliaaniseen tyyliin. Tästä tulee sanomaan lisää voimaa.
Muutamat Brittenin oopperat, kuten Billy Budd ja Peter Grimes, sijoittuvat merelliseen ympäristöön. Kuuluuko meri musiikissa?
Meri lienee länsimaisen musiikinhistorian yleisimpiä kuvauskohteita. Se tarjoaa valtavat mahdollisuudet sellaisiin eleisiin, joita aloittelevankin säveltäjän on helppo tuottaa. Ei siis ihme, että ohjelmisto on väärällään meriaiheisia teoksia. Meren kuvaaminen musiikissa on kuitenkin usein vaarallista ja latteaa, ja siinä ovat onnistuneet uskottavasti vain harvat, kuten esimerkiksi Debussy ja Wagner.
Britten ei sorru pahimpiin meristereotypioihin, ja aiheesta huolimatta teoksesta puuttuvat perinteisimmät tavat kuvata merta ja sen ilmiöitä. Sen sijaan Billy Buddin musiikissa on läsnä meren pinnallisen kuvaamisen sijasta ison purjelaivan jatkuva keinunta. Samalla syntyy sellainen vääjäämätön liike, joka on välttämätön draaman sisäisen etenemisen kannalta.
Haastattelu PETRA RÖNKÄ
Kuvat TUOMO MANNINEN
Hannu Linnun kuva VEIKKO KÄHKÖNEN
Billy Budd nähdään Kansallisoopperassa 29.3.-30.4.2022. Listasimme 5 syytä, minkä takia Billy Budd kannattaa tulla katsomaan.
Suosittelemme
Testi
Kuka kirjoitti menestysnäytelmän Pohjalaisia?
”Straussin musiikki paljastaa Salomen viattomuuden”
Phantom phacts
Uusia ääniä Kansallisoopperassa 2024
”Suurin inspiraationi lähde Ringissä on Wagnerin musiikki”
”Ring on yksi taiteen historian merkittävimpiä rakennelmia”
