Ihmisääni on Francis Poulencin (1899–1963) musiikin ytimessä. Hänet tunnetaan parhaiten hersyvistä yksinlauluistaan, jotka on sävelletty surrealistirunoilijoiden teksteihin. Kuoromusiikki paljastaa toisenlaisen puolen. 37-vuotiaana Poulenc sai voimakkaan hengellisen kokemuksen Rocamadourin vuorikappelissa Etelä-Ranskassa. Tuloksena oli diskanttikuorolle sävelletty Mustan Neitsyen litania (1936), joka on kuin henkilökohtainen rukous. Se aloitti uskonnollisten vokaaliteosten ketjun, johon kuuluu mm. motetteja, messu ja Stabat Mater. Jatkumon huipentaa vuonna 1957 kantaesitetty ooppera Karmeliittasisaret (Dialogues des Carmélites). Se ammentaa Ranskan vallankumouksen aikaan vuonna 1794 giljotiinilla mestattujen karmeliittanunnien tarinasta.

Oppineisuutta luostarissa

1700-luvulla oli tavallista, että aatelisperheet lähettivät tyttäriään luostareihin, sillä kaikille ei ollut varaa maksaa myötäjäisiä. Moni joutui luostarin muurien sisälle vasten tahtoaan, mutta nunnaksi päätyminen ei välttämättä tarkoittanut vankeutta.

Luostariura oli tuon ajan naisille yksi harvoista tavoista nousta itsenäiseen asemaan. Se oli myös mahdollisuus oppineisuuteen ja ammattimaiseen musiikinharjoittamiseen. Viime aikoina naisten uskonnolliset kirjoitukset sekä nunnaluostareissa harjoitettu säveltäminen ovat herättäneet kasvavaa kiinnostusta. Esimerkiksi 1600-luvulla Pohjois-Italiassa vaikuttaneet nunnat Isabella Leondara ja Chiara Margarita Cozzolani nauttivat omana aikanaan suurta arvostusta, jopa kansainvälisesti.

Näkymättömien nunnien ääni kuului ympäröivässä maailmassa heidän musiikkinsa kautta. Poulenc valitsi tuotantonsa suurimuotoisimpaan teokseen nunnien äänet kommentoimaan sotienjälkeisen Ranskan kriisitilaa. Toisessa maailmansodassa Ranska oli vajonnut natsi-Saksan miehitettäväksi neljän vuoden ajaksi. 1950-luvulla trauman käsittely oli vasta alussa.

Kuuntele Nunnien säveltämää musiikkia

Vapaus ja vastarinta

Karmeliittasisarissa 1790-luvun vallankumousterrori rinnastuu saksalaismiehittäjiin, uskostaan kiinni pitävät nunnat puolestaan Ranskan vastarintaliikkeeseen, jota Poulenc tuki. Homoseksuaalisuutensa takia hän oli natsimiehityksen aikana erityisessä vaarassa ja joutui olemaan varuillaan. Kantojaan hän ilmaisi musiikissa. Vastarintaliikkeessä vaikuttavan Paul Éluardin runoihin syntyi räiskyvä vapaushymni, kuoroteos Figure Humaine (Ihmisen muoto), jonka nuotit kätkettiin miehittäjiltä. Pian Ranskan vapauduttua Poulenc sävelsi kuorosarjan Un soir de neige (Luminen ilta), jossa Éluard sanallisti vastarintataisteilijoiden tuntemuksia:

Yö kylmyys yksinäisyys
Minut eristettiin huolellisesti
mutta oksat etsivät
tietään vankilassa
Minua ympäröivä ruoho tapasi taivaan
Vankilani romahti, elävä kylmyys hohkaava kylmyys
piti minua hellästi kädessään.

(Suom. A. S-P.)

Éluardin runouden humaanius ja optimismi vetosivat Poulenciin. Hänen näkökulmastaan karmeliittanunnien hellittämätön usko henkisiin arvoihin oli vallankumouksellista, kun taas luostarielämään tunkeutunut vallankumoushallinto edusti väkivaltaista tyranniaa.

Karmeliittojen usko omaan vakaumukseen voidaan rinnastaa myös Poulencin taiteilijuuteen. Jos Ranskan vallankumous julisti uskonnon lainsuojattomaksi, sotienjälkeinen modernismi asetti pannaan musiikin perinteiset parametrit. Poulenc piti kiinni tonaalisuudesta, yhdisteli barokin ja klassismin vaikutteita sekä jazzin värejä luoden omintakeisen sävelkielen, jossa on kirpeää herkkyyttä ja viiltävää tuskaa. Karmeliittasisarissa järkyttävät tapahtumat ja pelkistetyt melodialinjat kelluvat pysäyttävän kauniiden harmonioiden keskellä.

Teksti AULI SÄRKIÖ-PITKÄNEN
Kuva VINCE PONTET/Théâtre des Champs-Élysées

Kuuntele Francis Poulencia ja Karmeliittasisarten musiikkia

Karmeliittasisaret Kansallisoopperassa 26.1.2024 – 23.2.2024.