”28 vuotta Kansallisooppera on ollut elämääni hallitseva magneettikenttä, joka on pitänyt minua vahvassa otteessaan.”

Kun työtä on jäljellä enää muutama viikko, on aika kääntää katse hetkeksi menneeseen. Lilli on työskennellyt Oopperatalossa lähes koko aikuisikänsä. Vaikka oopperakenttä on tässä ajassa muuttunut valtavasti, yksi asia on pysynyt ennallaan: koko taidetehtaan työ tähtää ja kulminoituu illan esitykseen.

”Jokainen ostettu lippu on luottamuksen osoitus yleisöltä meille. Tämä luottamus täytyy lunastaa joka esityksessä. Toivon, että yleisö lähtisi katsomosta energisoituneena, emotionaalisesti kosketettuna ja älyllisesti stimuloituna”, Lilli tiivistää työnsä ytimen. 

Ensin oli laulaja

Lilli Paasikivi oli 17-vuotias vaihto-oppilas Yhdysvalloissa, kun hänen elämänsä muuttui. ”Paikallinen laulunopettajani totesi, että sinusta voisi tulla hyvä oopperalaulaja. Siitä tulikin sitten elämäntehtäväni”, hän kertoo.

Aivan tyhjästä ajatus ei tullut. Lahdessa kasvanut Lilli opiskeli musiikkiluokalla ja oli mukana useissa musiikkiproduktioissa, bändissä ja harrasti musiikkiteatteria. ”Jos 1980-luvulla olisi ollut television Idols-kilpailuja, olisin taatusti osallistunut sellaiseen. Oopperaa en ehkä olisi osannut valita ilman ulkopuolista tuuppausta. Onneksi sellainen tuli”, Lilli kertoo. Hän suoritti lauludiplomin Tukholman musiikkikorkeakoulussa ja jatkoi opintoja Lontoon Royal College of Musicin oopperakoulussa.

Vastavalmistuneena mezzosopraanona Lilli pääsi vuonna 1995 solistiharjoittelijaksi Kansallisoopperan nuorille laulajille suunnattuun oopperastudioon. ”Ensimmäinen oopperaroolini tässä talossa oli Lohengrinin kuoripoika. Seisoin lavalla pitsit kaulassa ja tuikku kädessä ja ihmettelin, kuinka hienoa tämä kaikki on. Laulettavaa oli ehkä kaksi tahtia”, Lilli nauraa.

”18 vuoden aikana kasvoin lyyristen tyttöroolien kautta dramaattisiin prinsessoihin ja jumalattariin. Aika hyvä kehityskaari.”

Parin vuoden oopperastudion jälkeen Lilli sai määräaikaisia solistisopimuksia, kunnes hänet kiinnitettiin talon solistiksi vuonna 1998. Aloittelevana laulajana hän ei tiennyt tulleensa jäädäkseen, vaan otti jokaisen saamansa roolin vastaan kiitollisena ja innolla.  

”Kokonaisuuden näkee vasta näin jälkeenpäin. 18 vuoden aikana kasvoin lyyristen tyttöroolien kautta dramaattisiin prinsessoihin ja jumalattariin. Aika hyvä kehityskaari”, Lilli summaa. 

Hän nautti työstä sydämensä kyllyydestä. Ennen esitystä kehon valtaavasta latauksesta, maski-kampaamossa tapahtuvasta muuntautumisesta roolihahmoksi, oman vuoron odottamisesta pimeällä sivunäyttämöllä ja teoksen maailmaan heittäytymisestä. ”Mikään ei ikinä korvaa sitä luovan prosessin syleilyssä olemista, mitä ooppera on laulajalle. Sitä yhdessä tekemistä, adrenaliinia, ja esityksen aikana syntyvää maagista tunnelmaa”, hän kuvailee.

Kansallisoopperan solistivuosina myös Lilli Paasikiven kansainvälinen ura oli hurja. Hän pääsi vuonna 2000 maineikkaan HarrisonParrott-agentuurin listoille, ja sitä kautta aukesi väylä maailman ympäri ooppera- ja konserttilaulajana.

Vaikka laulaminen oli parasta mitä Lilli tiesi, kyseessä on erittäin rankka työ. ”Vaatii myös puhdasta tahdonvoimaa kiskoa itsensä ilta toisensa jälkeen erilaisiin rooleihin ja yleisön eteen näyttämölle, riippumatta omasta jaksamisesta tai elämäntilanteesta. Haasteellisinta se oli silloin, kun lapseni olivat ihan pieniä. Yöt saattoivat mennä valvoessa, mutta seuraavana päivänä äänen piti silti soida kirkkaasti. Pyöritystä jaksoi, koska veto näyttämölle oli niin vahva”, Lilli kertoo.

Kuvia Lillin laulajauran varrelta

Yksilösuorittajasta kokonaisuuden kantajaksi

Oopperasolisti on yksilösuorittaja, jonka tehtävä on hoitaa suuresta kokonaisuudesta oma tonttinsa mahdollisimman hyvin. Vähitellen, kokemuksen karttuessa Lilli kiinnostui kokonaisuudesta solistin työn ympärillä. Siitä, miten tuotannot valmistuivat ja miten sisältöjä rakennetaan. ”Kaipasin laajempaa näkökulmaa tähän kiehtovaan maailmaan”, hän kertoo. Lilli innostui ohjelmistokokonaisuuksien rakentamisesta ja suunnitteli vuonna 2010 Pyhäniemen musiikkifestivaalin.

Muutamaa vuotta myöhemmin tiedusteltiin, olisiko hän kiinnostunut Oopperan taiteellisen johtajan tehtävästä. ”Pyyntö yllätti minut, mutta totesin heti, että otan haasteen vastaan. Tällaista tilaisuutta ei tulisi eteen toiste.” Laulajavuosia olisi ollut vielä edessä, mutta Lilli ei epäröinyt siirtymistä uuteen rooliin.

”Tehtävän laajuus ja haasteellisuus valkenivat kokonaisuudessaan vasta tekemisen kautta, mutta uimaanhan oppii nopeimmin syvässä vedessä. Luonteeni mukaisesti meninkin suoraan syvään päätyyn”, Lilli nauraa nyt.

”Usein tässä työssä joutuu toimimaan tahtotilojen ristitulessa. Johtajaan kohdistuu hurja määrä toiveita ja odotuksia liittyen ihmisten uraan, toimeentuloon ja unelmiin. Näiden intressien välillä navigoiminen on ollut aikamoinen koulu. Vuosien aikana olen oppinut paljon ihmisten johtamisesta ja kehittänyt myös omaa pelisilmääni”, hän tiivistää.

”Tässä työssä joutuu toimimaan tahtotilojen ristitulessa. Toiveiden välillä navigoiminen on ollut aikamoinen koulu, jossa olen oppinut paljon ihmisten johtamisesta ja kehittänyt pelisilmääni.”

Oli kyseessä sitten ohjelmistovalinnat tai organisaatiossa tehtävät muutokset, päätökset herättävät aina vahvaa keskustelua. Aina ei myöskään ole mahdollista avata ikävien päätösten syitä kovinkaan julkisesti. Välillä kritiikki on myös henkilöitynyt suoraan Lilliin. ”Tietenkin sellainen on raskasta, tehdä töitä samalla kun niskaan sataa palautetta talon sisältä, medialta tai sosiaalisesta mediasta. Mutta olen hyväksynyt sen, että paineet ovat osa johtajan työtä”, Lilli kertoo. 

”Kun aikaa kului ja näytöt alkoivat puhua puolestaan, sain vihdoin työrauhan. Vaikeissa tilanteissa esihenkilöni ovat olleet suuri tuki. Apua on ollut myös sitkeästä perusluonteestani: minä menen aina eteenpäin, enkä jää vatvomaan vanhoja.”

Mistä näitä ideoita tulee?

”Vaikka laulu on suuri intohimoni, on valtava etuoikeus saada myös ideoida ja toteuttaa uusia tuotantoja”, Lilli kertoo.

Mainittavia tuotantoja riittää. Muutamia esimerkkejä ovat sirkusta ja oopperaa yhdistävät yleisöhitit CircOpera ja CircOpera 2.0, Ulla-Lena Lundbergin menestysromaaniin perustuva Jää, nykyoopperan mestariteos Innocence, Ingmar Bergmannin elokuvaan pohjautuva Syyssonaatti, uusi kotimaisin voimin toteutettu Ring-tetralogia sekä nykyteknologiaa oopperassa tutkiva Opera Beyond -projekti. Lilli Paasikiven kaudella Kansallisoopperassa on nähty monipuolinen ohjelmistokattaus, jossa hän törmäytti yhteen rohkeasti eri genrejä.

Toki suuressa roolissa ovat olleet myös oopperaklassikot. ”Kun tuotamme niin kutsuttua kantaohjelmistoa, toivon, että teosta esitetään ohjelmistossa useita vuosia. Esimerkiksi Christof Loy’n Tosca on sellainen. Siinä musiikki, ohjauskonsepti sekä visuaalisuus puhuvat samaa kieltä upeasti”, Lilli summaa.

Yksi erikoisimmista ja mieleenpainuvimmista tuotannoista oli Covid fan tutte, joka eteni häkellyttävästi vain kolmessa kuukaudessa ideasta ensi-iltaan. Alun perin työn alla oli Esa-Pekka Salosen johtama Valkyyria, mutta koronapandemia pysäytti kaiken ja tilalle syntyi jotain muuta.

”Covid fan tutte oli äärimmäisen ajankohtainen. Elimme itse sitä todellisuutta, jota oopperassa kuvattiin. Esitystä ei olisi ikinä syntynyt ilman pandemiaa. Ja vaikka korona oli kaikkinensa hirvittävä tragedia, tämä ooppera toi siihen ajanjaksoon toivonkipinän. Meille kaikille oli ehdottoman tärkeää päästä esittämään oopperaa yleisölle. Covid fan tutte sai ainutkertaista kansainvälistä julkisuutta ja sen suoratoiston näki 350 000 katsojaa ympäri maailman.”

Esimerkiksi Syyssonaatin idea syntyi vuosia ennen, kuin Lillin mielessä edes kävi ajatus taiteellisen johtajan työstä. ”Sanoin kapakassa Jörn Donnerille, että teoksesta täytyy tehdä ooppera”, hän nauraa.

Kun idea myöhemmin johtajavuosina palasi mieleen, siitä seurasi yksi Lillin uran merkkihetkistä: ”Oli valtava hienoa kiinnittää fantastinen Ann Sofie von Otter Syyssonaatin päärooliin. Hän on aiemmin ollut minulle laulajana eräänlainen roolimalli ja kotijumala. Nuoruudessani kirjahyllyni oli täynnä hänen levytyksiään, joita kuuntelin referenssinä.”

Tietenkin on myös ideoita, joita ei lopulta päästä toteuttamaan. Ne kirpaisevat, varsinkin, jos työt idean parissa on jo ehditty aloittaa. Mutta niistäkin Lilli on oppinut päästämään irti. ”Kyllähän maailmassa ideoita riittää, eikä ideointi sinänsä maksa mitään. Toteutus sitten maksaa. Ja vaatii pohdinnan, palveleeko tämä idea ohjelmistoa, onko se toteuttamiskelpoinen vai riski”, Lilli kertoo.

Anturit koholla

Taiteellisen johtajan työssä Lilli on nauttinut erityisesti mahdollisuudesta yllättää, tarjota yleisölle jotain mitä kukaan ei osannut odottaa. Herättää keskustelua, tunteita, reaktioita.

”Kun valitsen tulevaa ohjelmistoa, tietenkin minua ohjaa oma kokemukseni siitä, mikä on niin sanotusti laadukasta ja mikä ei. Pyrin ohjelmistosuunnittelullani palvelemaan laajoja yleisöjä. Kansallis-etuliite on lunastettava ja pyrkimyksenäni on ollut tuottaa sisältöjä, jotka puhuttelevat alan harrastajien lisäksi myös niitä, joille tämä taide ei ole vielä tuttua”, Lilli kertoo.

Kun teospäätös on tehty, taiteellinen johtaja siirtyy tuotantoprosessin valvojaksi ja taiteellisen työryhmän tueksi. Osa työryhmistä on keskustelevaisia, toiset vaativat täyden työrauhan. ”Tehtävänäni on valvoa sitä, että lopputulos istuu meidän ohjelmistoomme ja organisaation taiteelliseen profiiliin.”

Lilli on kymmenen vuoden aikana valinnut myös satoja laulajia eri rooleihin. ”Laulajien roolittaminen on mieluisaa. Rooliin voi valita varman ja kokeneen tekijän tai tarjota nuorelle kyvylle näytön paikan. On antoisaa päästä todistamaan taitelijan roolityötä. Laulajana tunnen prosessin hyvin ja samaistun siihen vahvasti”, Lilli kertoo.

Roolittamisessa Lillillä on kuluneiden vuosien aikana ollut erinomaiset yhteistyökumppanit, taiteellinen suunnittelupäällikkö Rilla Kyykkä ja häntä seurannut Jaakko Kortekangas.

Laulun loppu

Taiteellisena johtajana toimiessaan Lilli Paasikivi esiintyi vielä itsekin Kansallisoopperan tuotannoissa. Johtajan työn ja esiintyvän taiteilijan roolin yhdistäminen ei kuitenkaan aina ollut helppoa.

”Sivunäyttämöllä minun pitäisi voida keskittyä roolityöhöni, mutta johtajan rooli tuntui seuraavan minua tiiviisti myös sinne. Kerran olin juuri astumassa näyttämölle laulamaan vaativaa aariaa, kun kollega tuli nykäisemään hihasta ja kysymään, olinko jo ehtinyt käsitellä hänen loma-anomuksensa.”

Vaikka vuosia Lilli piti laulukunnostaan huolta, vei korona-ajan hallinnollinen työmäärä mehut laulajaminästä. ”Oli aikoja, jolloin minua ei laulattanut ollenkaan”, Lilli kertoo.

Kun Lilli viimein päätti, että laulajanura sai jäädä, meni muutama viikko ja puhelin soi. Hänet pyydettiin Armi Ratian rooliin Ilmajoen musiikkijuhlille: ”Ikoninen Armi on upea haaste, ei tällaista tilaisuutta toiste tule vastaan. Iloitsen kovasti tästä seikkailusta!”

Uutta kohti

”Kierrän paljon maailmalla ja pidän yhteyttä muiden oopperatalojen johtajakollegoihin. Reissuilla aina vahvistuu se, että Suomen kansallisooppera on monella tapaa edelläkävijätalo. Tuotantomme ovat korkeatasoisia, organisaatio dynaaminen ja taiteilijamme timanttisia”, Lilli kertoo.

Korkea taso ja kiinnostavat avaukset ovat Lillin mukaan yksi syy siihen, miksi hänet houkuteltiin Bregenzin festivaalin johtajaksi. 

Samalla kun Lilli on valmistellut seuraajalleen Thomas de Mallet Burgessille mahdollisimman hyviä lähtökohtia ja viimeistellyt omia töitään, ajatukset suuntautuvat jo Keski-Eurooppaan. ”Festivaalitöihin pääseminen kyllä kutkuttaa. Ohjelmiston kuratoiminen on festivaaliorganisaatiossa erilaista, ehkä astetta vapaampaa. Toisaalta myös syväsukellus germaaniseen kulttuurikenttään kiinnostaa”, hän pohtii.

Iloa, ylpeyttä ja kaipausta

Ilo ja ylpeys, ne summaavat kaiken, kun Lilli pohtii päättyvää kauttaan Kansallisoopperassa. Toki luopuminen tuntuu myös haikealta. ”Jään kaipaamaan tätä työyhteisöä, joka tekee töitä intohimolla ja johon kuuluminen on valtava etuoikeus.”

Työn monipuolisuus ja haasteellisuus ovat pitäneet mielen avoimena. ”Näiden vuosien aikana olen oppinut valtavasti johtamisesta, ihmisistä, ja itsestänikin. Olen rakentanut pitkäjännitteisesti ammatillista osaamistani ja luotan siihen, että pärjään näillä eväillä myös tulevaisuudessa”, Lilli kertoo.   

”Jään kaipaamaan tätä yhteisöä, joka tekee töitä intohimolla ja johon kuuluminen on valtava etuoikeus.”

”Taatusti tulen ikävöimään talon dynaamista johtoryhmää, joka omistautuneesti ja ammattitaidolla johtaa toimintaa sekä myötä-, että vastoinkäymisissä, aina hyvässä hengessä ja valtavan keskinäisen luottamuksen kannattelemana. Tämän kymmenen vuoden aikana minulla on ollut kaksi upeaa esihenkilöä, Päivi Kärkkäinen ja Gita Kadambi. Sen lisäksi monta fantastista, osaavaa kollegaa, johtoryhmän jäsenistä osastopäälliköihin ja asiantuntijoihin”, kertoo Lilli.

Kiitollisuus ja arvostus koskevat tietenkin myös koko taiteilijakollektiivia. ”Minulle Kansallisooppera ja -baletti on yhtä kuin sen työntekijät, kaikki nämä taiteellisesti uteliaat, määrätietoiset, luovat, rohkeat ja kurinalaiset ihmiset, jotka rakastavat taidemuotojamme ja antavat elämänsä taiteen palvelemiseen”, Lilli tiivistää.

Ja lisää: ”Jään kaipaamaan myös niitä maagisia hetkiä, kun istun tyhjän salin pimeydessä kuuntelemassa toinen toistaan upeampien oopperateosten harjoituksia. Mikä etuoikeus!”

Lilliä puoleensa vetävä magneettikenttä purkautuu viimeistään silloin, kun avainlätkä Oopperataloon lakkaa toimimasta. Vaikka Lilli ei aio käydä nykimässä ovia, hän kertoo tulevansa katsomaan ohjelmiston uutuudet ja seuraavansa Kansallisoopperan kehitystä uteliaisuudella ja rakkaudella.

”Olen kiitollinen kaikesta siitä mitä Kansallisooppera on minulle elämässä antanut: oopperan kauneutta, yhteisöllisyyttä, mahdollisuuksia, kasvun paikkoja ja haasteita. Ja kaikkeni minäkin olen antanut. Tämä on paras mahdollinen elämäntyö.” 

Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat EMMA SUOMINEN