Arvosoitin hioo orkesterin huippuunsa

”Arvosoittimien saaminen Oopperaan ja Balettiin on todellinen win-win kaikille osapuolille: niitä soittaville muusikoille, orkesterille, yleisölle sekä koko Suomen kulttuurimaisemalle”, Kansallisoopperan taiteellinen johtaja Lilli Paasikivi aloittaa.

Toisin kuin monilla muilla maamme johtavilla orkestereilla, Kansallisoopperan orkesterin käytössä ei ollut ainuttakaan arvosoitinta Paasikiven aloitettua nykyisessä tehtävässään vuonna 2013. Päätös panostaa arvosoitinten hankintaan syntyi nopeasti, ovathan musiikki ja sen esittämisestä vastaava orkesteri perustavanlaatuinen osa Oopperaa ja Balettia.

”Ooppera- ja balettikirjallisuus on täynnä loistokasta musiikkia, joka pääsee oikeuksiinsa vain tasokkaan ja hyvin soivan orkesterin soittamana. Arvosoitinten avulla varmistamme, että muusikot voivat työskennellä mahdollisimman korkealla tasolla. Vaikutus ulottuu yksittäisestä soittajasta koko orkesteriin, mikä taas heijastuu yleisön saamaan elämykseen”, Paasikivi kuvailee.

Arvokkaista jousisoittimista tunnetuimpia ovat Stradivarit ja Guarnerit, joiden hinnat saatetaan laskea jopa miljoonissa euroissa. Hintansa vuoksi arvosoittimetkin ovat lähes poikkeuksetta tavallisten palkansaajien ulottumattomissa. Suomessa muun muassa kulttuurisäätiöt, sijoitusyhtiöt ja yksityishenkilöt ovat hankkineet soittimia ja lainanneet niitä orkestereille ja yksittäisille ammattilaisille.

Oopperan ja Baletin arvosoittimista kolme on annettu orkesterin käyttöön lainaksi. Vain yksi on Kansallisoopperan ja -baletin omistama, ja soittimen hankinnan mahdollisti talon historian suurin yksityislahjoitus. ”Instrumenttien hintatason vuoksi mesenaatteja, yhteistyökumppaneita, sijoittajia ja rahoittajia tarvitaan, jotta orkesterimme siinä missä muutkin maamme orkesterit voivat soida parhaalla mahdollisella tavalla”, Paasikivi muistuttaa. ”Vanhoja arvosoittimia on olemassa hyvin rajallinen määrä, ja on upeaa, että niitä saadaan kytkettyä yhä enemmän suomalaisen kulttuurielämän käyttöön. Jokaisella arvosoittimella on kauaskantoisia vaikutuksia.”

Työ arvosoitinten saamiseksi Oopperataloon on pitkäjänteistä. Uusia soittimia ei aktiivisesti jatkuvasti etsitä, mutta arvosoittimet pidetään tiiviisti mukana kaiken muun työn ohessa. Paasikivi toivoo arvosoitinten määrän kasvavan tulevaisuudessa. ”Meille on kunnia-asia pitää huolta upeista soittajistamme tarjoamalla heille arvoisensa työvälineet ja tarjota yleisöllemme mahdollisimman korkeatasoisia esityksiä. Olen äärimmäisen kiitollinen talomme jokaisesta arvosoittimesta, ja toivon, että ne saavat ilahduttaa ja soida yhteisössämme mahdollisimman pitkään.”

Italialaisen soitinrakennusperinteen taidonnäytteitä

Kansallisoopperan ja -baletin orkesterin arvosoittimia yhdistää niiden synnyinmaa: kaikki soittimet ovat saaneet alkunsa italialaisten soitinrakentajien käsissä. Arvosoittimet on annettu orkesterin soolosoittajien käyttöön, sillä siten ne pääsevät parhaiten oikeuksiinsa ja yleisön kuuluville. Jokainen soitin on päätynyt orkesteriin eri reittiä.

Ensimmäinen ja vanhin Oopperatalon arvosoitin on Andrea Guarnerin viulu vuodelta 1676, jota soittaa konserttimestari Jukka Merjanen. ”Guarneri saatiin lainaan omistajaltaan viinialan yrittäjä Juha Berglundilta vuonna 2013. Soitin oli juuri vapautunut lainasta toisaalla, ja osittain vitsinä totesin juuri Oopperan taiteellisena johtajana aloittaneelle Lillille, että kaipailisin hiukan parempaa soitinta. Lilli otti kommentistani vaarin ja aloitti järjestelyt Guarnerin saamiseksi taloon”, Merjanen kertoo.

Arvoselloista iäkkäin on soitinrakentaja Giovanni Tononin sello. ”1690-luvulla rakennettu sello on orkesterimme toiseksi vanhin arvosoitin. Sen omistaa Emil Aaltosen säätiö, joka lainasi soittimen Kansallisoopperan orkesterin käyttöön vuonna 2016”, kertoo soolosellisti Jussi Vähälä.

Orkesterin toista arvoselloa soittaa niin ikään soolosellisti Samuli Peltonen. Giovanni Grancinon 1700-luvun alkuvuosina rakentama sello on Oopperan ja Baletin yhteistyökumppani Mandatum Lifen hankkima sijoitustuote. ”Sello saatiin taloon lainaksi vuonna 2018. Sello on minun mielestäni yksi parhaista Grancinoista Suomessa, sillä niitä on maassamme muutamia muitakin”, Peltonen kertoo.

Uusin lisäys arvosoitinkokoelmaan saatiin koronapandemian aikana alkuvuodesta 2021. Venetsialaisen Domenicus Montagnanan rakentama viulu on toistaiseksi ainoa Kansallisoopperan ja -baletin omistama arvosoitin. Soittimen hankinnan mahdollisti Hannele ja Henrik von Wendtin tekemä lahjoitus. Von Wendtit halusivat tukea heille tärkeää kulttuurialaa, ja lahjoituksen kohdentaminen arvosoittimen hankintaan tuntui luontevimmalta vaihtoehdolta. Sopiva viulu, 1740-luvulla rakennettu Montagnana, löytyi Saksasta.

”Kansallisooppera ja -baletti on antanut meille vuosien saatossa unohtumattomia elämyksiä. Kiitoksena siitä halusimme nyt puolestamme antaa lahjan, joka toivottavasti ilahduttaa tavalla tai toisella kaikkia talossa työskenteleviä tulevina vuosikymmeninä ja jopa vuosisatoina. Lahjan, josta voivat nauttia myös tulevat esityksissä kävijät. Olemme todella onnellisia, että sopiva arvoviulu löytyi ja että viulu saatiin Suomeen ja nimenomaan Oopperaan ja Balettiin”, lahjoittajat kommentoivat.

”Koronapandemiasta syntyi kerrankin jotain hyvää”, toteaa lahjoituksen parissa työskennellyt, elokuussa 2021 eläköitynyt sidosryhmäpäällikkö Heidi Almi. ”On upeaa, että on olemassa ihmisiä, jotka haluavat käyttää resurssejaan yhteiseen hyvään etenkin nyt, kun kulttuuriala on kriisissä, ja joille on merkityksellistä, että orkesterimme saa ikioman arvosoittimen.”

Montagnanaa soittaa syyskaudella 2021 Essi Höglund, joka työskentelee 1. konserttimestarin sijaisena.  ”Olen erittäin kiitollinen siitä, että minulle on suotu mahdollisuus soittaa näin hienoa soitinta Oopperan ja Baletin orkesterissa.”

Laadukas soitin inspiroi ja kehittää

Muusikot ovat yhtä mieltä siitä, että laadukas soitin on monilla tavoin hyödyksi soittajalleen: hyvään soittimeen luottaa paremmin, mikä taas auttaa soittajaa kehittymään ja tulkitsemaan.

”Tämä työ on aikamoista välineurheilua. Soittotaito on tietenkin tärkeintä, mutta mikäli haluaa soittaa korkealla tasolla, täytyy saada käsiinsä soitin, joka opettaa kuuntelemaan ja antaa mahdollisuuden syvällisempään tulkintaan. Se, että olen saanut soittaa laadukkailla vanhoilla soittimilla on kehittänyt muusikkouttani valtavasti”, Höglund kertoo.

”Arvosoitin on omiaan aiheuttamaan positiivisen kierteen. Iän myötä soittimeen tulee hienoja sävyjä ja saundeja, joista soittajan on helppo inspiroitua. Tämä taas innostaa kokeilemaan ja hakemaan lisää uusia piirteitä”, Merjanen lisää.

Myös Vähälä kokee arvosoittimen antavan paljon lisäarvoa hänen työhönsä. ”On ehdottomasti suuri etuoikeus saada soittaa työkseen näin vanhaa ja hienoa soitinta. Olen huomannut harjoittelevani entistä enemmän. Koen, että olen velvoitettu pitämään soittotaitoni mahdollisimman korkealla tasolla, koska käsiini on annettu poikkeuksellisen hieno instrumentti.”

Salapoliisityötä ja ääripäitä

Arvosoittimet eivät usein päästä soittajaansa helpolla. Iäkkäissä soittimissa on omat erikoisuutensa, ja soittimeen tutustuminen vaatii runsaasti aikaa, yrityksiä ja erehdyksiä. Vaikka jokainen soitin on yksilö, vanhat laatusoittimet päihittävät muusikkojen mielestä nykypäivän vastineensa usein kirkkaasti.

”Moderni soitin on usein tasainen ja helppo soittaa. Mielestäni ne kuitenkin lähes aina häviävät vanhoille yksipuolisemman sävykirjonsa vuoksi”, Vähälä arvioi. ”Vanhan laatusoittimen paletti on usein laajempi ja soitin pystyy vastaamaan soittajan tulkintaan monipuolisemmin ja paremmin.”

”Arvosoittimen kanssa joutuu tekemään paljon töitä, kaivamaan sinnikkäästi esiin soittimen parhaita puolia yrityksen ja erehdyksen kautta. Se on lähestulkoon salapoliisityötä”, Merjanen kuvailee.

Myös Peltonen on samoilla linjoilla. ”Vanhaa soitinta pitää ajaa sisään huomattavasti pidempään kuin uutta. En todellakaan rakastunut Grancino-selloon ensitapaamisella, mutta huomasin heti, että se on hieno soitin. Onneksi jaksoin olla kärsivällinen, sillä huolellisen tutustumisen ja muutamien fiksausten jälkeen se sopii minulle erinomaisesti.”

Höglund huomauttaa, että myös nykypäivänä tehdään todella laadukkaita soittimia, vaikka hänenkin mielestään uusissa ja vanhoissa soittimissa on yleensä eroa. ”Iäkkäät soittimet ovat nykyaikaisia persoonallisempia, mutta myös ailahtelevampia. On joskus päivästä kiinni, kuulostaako soitin hyvältä vai ei. Arvosoittimet eivät ole helppoja soitettavia, vaan vaatii paljon työtä saada niistä parhaat puolet esiin. Vanhoissa soittimissa korostuvat ääripäät: joskus ne eivät toimi ollenkaan, mutta parhaimmillaan niistä saa irti käsittämättömän upeita sävyjä.”

Eri ikäisiä soittimia verratessa on myös muistettava, että arvosoittimet ovat vanhojen soittimien parhaimmistoa. Ei ole sattumaa, että tiettyjä soittimia soitetaan vielä satojen vuosien päästä siitä, kun ne ovat saaneet alkunsa soitinverstaalla. ”Parhaat soittimet ovat erottuneet massasta jo kauan sitten, ja niiden arvo on varmasti ymmärretty, koska ne on haluttu säilyttää jälkipolville sodista, kriiseistä ja vallankumouksista huolimatta”, muusikot toteavat.

Käyttöesineitä, ei pyhäinjäännöksiä

Arvokkaista soittimista täytyy pitää hyvää huolta, ja Oopperatalossa onkin oma soolosellistien ja konserttimestarien huone, jossa on täydelliset olosuhteet puisten soitinten säilytykseen. Ilmankosteus pidetään tasaisena, sillä puu on elävä materiaali, joka reagoi sekä lämpötilan että ilmankosteuden vaihteluihin. Soitin menee epävireeseen ja pahimmillaan se voi jopa haljeta, mikäli sitä säilytetään väärin.

Onko satoja vuosia vanhan ja rahallisesti arvokkaan soittimen käsittely pelottavaa? ”Kun tutustuin ensimmäiseen arvosoittimeeni, olin jatkuvasti huolissani siitä, ettei soittimelle tapahdu mitään. Ahdistus kuitenkin väistyi varsin nopeasti, enkä enää ajattele, että minun pitäisi olla koko ajan varpaillani. Kaikkia soittimia iästä ja hinnasta huolimatta tulee kohdella kunnioituksella ja varovaisuudella”, Höglund kertoo.

”Arvosoitinkin on ensisijaisesti työväline ja käyttöesine, jota täytyy uskaltaa käsitellä. Soittamisesta ei tule mitään, jos pelkää, että soitin hajoaa käsiin”, Peltonen täydentää.

”Vanhat soittimet eivät ole pyhäinjäännöksiä, eikä korjauksia ja trimmauksia eli muutoksia pidä arastella. Arvosoitinta saa ja pitää tarvittaessa tuunata vastaamaan kulloisenkin soittajan tarpeita, jotta siitä saadaan koko potentiaali irti”, Merjanen lisää. Hän huomauttaa myös, että jotkut vanhat soittimet ovat hauraita nykyaikaisiin soittimiin verrattuna, minkä vuoksi erityinen varovaisuus on joskus paikallaan.

Vaikka arvosoittimet ovat ammattilaisille ensisijaisesti käyttöesineitä, ne ovat toki samalla myös vanhoja taide-esineitä, osoituksia menneiden soitinrakentajien taitavuudesta. Muusikot kertovat joskus miettivänsä, kuinka monen käsiparin kautta soittimet ovat kulkeutuneet heille. ”On kiehtovaa ajatella, mitä kaikkea soittimet ovat satojen vuosien aikana nähneet, ketkä kaikki niitä ovat soittaneet ja kuinka valtavasti musiikki on historian saatossa muuttunut ja kehittynyt”, Vähälä tuumaa.

Persoonallisia ja monipuolisia soittimia

Miltä Oopperan ja Baletin arvosoittimet sitten kuulostavat? Sointiin vaikuttavat muun muassa käytetyt kielet, soittimen asetukset sekä soittajan oma tyyli, mutta tietyt ominaispiirteet ovat aina läsnä.

Merjanen kuvailee instrumenttiaan seuraavasti: ”Guarneri-viulussa on hieno tumma saundi, mutta myös ylä-äänistä löytyy upeaa säihkettä.”

”Tononi on selloksi melko iso, joten sen matalat äänet soivat syvällä ja kauniisti. Korkeat äänet taas soivat avoimesti ja voimakkaasti, ne suorastaan kimmeltävät. Kaiken kaikkiaan sello on hyvin sävykäs soitin, jolla on laaja paletti”, kertoo puolestaan Vähälä.

Peltosen soittimessa yhdistyvät upeasti sellon eri puolet. ”Tässä Grancinossa on kaunis, inhimillinen ja puhutteleva mutta samalla myös väkevä ääni.”

”Montagnanassa on syvä ja ehkä jopa rouheakin soundi. Kaiken kaikkiaan se on tosi persoonallinen, tumma ja sielukas viulu, myös ulkonäöltään”, kuvailee Höglund.

Entä minkälaista musiikkia Höglund, Merjanen, Peltonen ja Vähälä mieluiten soittavat? Sellistit mainitsevat Puccinin ja Wagnerin, joiden teokset tarjoavat paljon herkullista soitettavaa soolosellistille. ”Isot mahtipontiset sävellykset, joissa on menoa ja mäiskettä sopivat parhaiten minun luonteenlaatuuni”, naurahtaa Peltonen.

”Minulle ominta soitettavaa ja puhuttelevinta musiikkia ovat säveltäneet jo mainittujen säveltäjien lisäksi muun muassa Strauss, Verdi ja myös Brahms”, kertoo Merjanen.

Höglundkin myöntää kallistuvansa suurten säveltäjien puoleen. ”Jos joutuisin autiolle saarelle ja saisin ottaa mukaani nuotteja, valitsisin Beethovenin viulusonaatit. Tarvitsisin toki myös pianistin seurakseni! Tulevalta syksyltä odotan eniten Toscaa ja La Traviataa, mutta nautin myös nykymusiikin esittämisestä.”

Teksti PAULA RANTO
Kuvat HEIKKI TUULI, Lilli Paasikiven kuva JUSSI HELLSTEN

Lue lisää Kansallisoopperan ja -baletin varainhankinnasta.