Skip to content

Kansallisoopperan Turandot hyödyntää ensimmäisenä oopperatuotantona Varjon XR-teknologiaa

Suomen kansallisoopperan Turandotissa nähdään lavastuskokonaisuus, jonka suunnittelutyötä on tehty uudenlaisin menetelmin yhteistyössä johtavan XR- ja VR-laitevalmistajan Varjon kanssa. Kaksivuotisessa luovassa prosessissa kulissien takaista immersiivistä teknologiaa hyödynnettiin ensi kertaa kansainvälisellä oopperakentällä aina konseptin todentamisvaiheesta valmiiseen tuotantoon saakka.

Turandot on Suomen kansallisoopperan ja Malmön oopperan yhteistuotanto. Työryhmä käytti Oopperan ja Baletin teknisen henkilöstön kehittämää, immersiivistä XR-näyttämötyökalua Varjon virtuaalilaseilla. Päänäyttämön kolmiulotteisen mallin rakensi alun perin suomalainen virtuaalistudio ZOAN.

Varjon teknologia luo aidontuntuisen virtuaalikokemuksen, jonka mallinnukset vastaavat todellisuutta sekä kooltaan että ulkoasultaan. Virtuaalisessa näyttämöympäristössä kansainvälinen työryhmä voi tehdä saumatonta yhteistyötä riippumatta fyysisestä sijainnistaan ja toteuttaa kollektiivista luovaa visiotaan tehokkaasti. Fotorealistinen, aitoa lavastusta vastaava virtuaalinen näyttämö luodaan Unreal Engine -pelimoottorille 3D-ympäristöön ympäristöön jo taiteellisen työn luonnosvaiheessa, ennen fyysisten lavasteiden rakentamista. Tämä säästää aikaa ja tehostaa työskentelyä kokonaisvaltaisesti.

“Mallinnettuamme valaistuksia 20 vuoden ajan tekninen tiimimme huomasi, että luova työryhmä tarvitsee näyttämöharjoitteluun tehokkaamman, työtä nopeuttavan ja laatua parantavan ratkaisun. Taiteellinen tiimi hyväksyi ajatuksen virtuaalisesta työkalusta vain siinä tapauksessa, että ympäristö olisi realistinen ja käyttökokemus intuitiivinen”, kertoo Suomen kansallisoopperan ja -baletin tuotantojohtaja Timo Tuovila.

”Varjon kehittämä virtuaalisen ja lisätyn todellisuuden teknologia mahdollistaa juuri sen, mitä meiltä toivottiin. Olemme luoneet näyttämöstämme digitaalisen kaksosen, joka vastaa niin todellisuutta kuin kunnianhimoisten luovien ja teknisten työryhmiemme odotuksia.”

Immersiivisen teknologian hyötyjä Turandot-oopperan tuotannossa

Vähentynyt matkustustarve: virtuaalisen yhteistyön ansiosta työryhmä teki ainakin kolme kansainvälistä työmatkaa vähemmän Helsingin ja Malmön välillä. Jo pelkästään tästä saatiin huomattavia taloudellisia ja ympäristöhyötyjä.

Virtuaalinen näyttämöympäristö vähensi merkittävästi materiaali- ja työvoimakustannuksia perinteiseen lavastussuunnitteluun ja tuotantomenetelmiin verrattuna.

20 prosenttia budjetoiduista työvoimakustannuksista säästyi, kun työskentely tehostui ja immersiiviset ympäristöt lisäsivät ymmärrystä lavasteista ja niiden valmistuksesta jo etukäteen. Tuotanto vaati yhteensä 1 500 työtuntia tavallista vähemmän. XR-näyttämötyökalun tuomat kustannussäästöt olivat 75 000 euroa.

Myös työturvallisuus parani, kun turvallisuuskäytäntöjä päästiin harjoittelemaan virtuaaliympäristössä. Kalliin, 20–30 ammattilaisen työpanoksen vaativan näyttämötyöskentelyn sijaan vastuuhenkilöt voivat harjoitella liikkumista ja poistumisia immersiivisessä ympäristössä heti tuotannon alkuvaiheessa.

Turandotin maailmanlaajuinen suoratoisto Kansallisoopperasta 16.2.

Suomen kansallisooppera ja -baletti on ollut lisätyn todellisuuden edelläkävijä vuodesta 2020. Immersiivistä teknologiaa on tähän mennessä hyödynnetty jo seitsemän ooppera- ja balettituotannon lavastusten mallintamisessa. Lähitulevaisuudessa Varjon virtuaalilasit otetaan käyttöön kaikissa Kansallisoopperan ja -baletin tuotantotyöryhmissä.

Kansallisoopperan Turandot kiteyttää Giacomo Puccinin oopperaklassikon universaaliin sanomaan: ei ole väliä, kuka olet tai mistä tulet – me kaikki etsimme rakkautta. Esitykset oopperatalossa 27.3–4.3., jonka lisäksi Turandot suoratoistetaan torstaina 16.2. klo 18.50 (EET) / 8.50 (PST). Esitystä voi seurata Kansallisoopperan Stage24-palvelussa ja kansainvälisessä OperaVision-suoratoistopalvelussa. Esitys jää katsottavaksi tallenteena 23.8.2023 saakka. Suoratoiston äänestä vastaa YLE, joka myös taltioi esityksen lauantaina 18.3. YLE Radio 1 -kanavalla tapahtuvaa lähetystä varten.

Lisää aiheesta:

Kansallisoopperan ja -baletin XR Stage Project -näyttämötyökalulle merkittävä apuraha

Tutustu XR-työkaluun katsomalla video (siirryt YouTubeen)