”Toivottavasti vielä joskus kehitetään balettitossu, joka tuntuu jalassa sukalta”

Suomen kansallisbaletissa vuodesta 2012

Ilmoitin 5-vuotiaana vanhemmilleni, että haluan aloittaa baletin. Kukaan ei tiedä mistä olin tämän ajatuksen päähäni saanut, oma teoriani on, että sain inspiraation mahdollisesti Pikku Kakkosesta, jossa esiteltiin eri harrastuksia. Baletin alkeisryhmiä pojille ei heti löytynyt, joten minut laitettiin ensin kolmeksi vuodeksi akrobatiaryhmään. Aloitin Balettioppilaitoksessa 8-vuotiaana ja jatkoin rinnalla telinevoimistelua aina kilpailutasolle asti.

Olin liikunnallinen ja hyperaktiivinen lapsi, joten minun piti päästä tekemään kaikkea mahdollista, missä pääsisi temmeltämään. Koko valveillaoloaikani rakentui koulun lisäksi liikunnan ympärille, ja olisin halunnut jatkaa kaikkia harrastuksiani. Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko tehdä valinta. Muistan, että 12-14 -vuotiaana päiväni olivat aamuseitsemästä iltayhdeksään ensin koulua, sitten balettia, josta kiirehdin suoraan telinevoimisteluun. Eihän se ollut ihan tervettä. Soitin lisäksi viulua Konservatoriossa. Viulunsoiton lopetin 15-vuotiaana ja minulta taisi jäädä perustutkinnon viimeinen osa suorittamatta.

Minulle tossujen merkitys on se, että laitan ne jalkaan, kun teen balettia, ei sen kummempaa. Saappaat ja kengät ovat minulle sen sijaan todella haasteellisia. On suuri taistelu saada niistä mukavat, sillä minulla on poikkeuksellisen suuret pohkeet, joten jalkineita pitää muokata aika paljon yhteistyössä suutarimme kanssa. Niitä venytetään, puretaan vanhoja ja lisätään materiaalia eri kohtiin.

Pidän tanssimisesta paljain jaloin, sillä sellainen liikemateriaali tuntuu hyvältä, ja otan kesälläkin mielelläni aina kengät pois jalasta. Balettiakin tanssiessani tavoitteeni on saada hyvä tuntuma lattiaan. Toivon, että joku tossujen valmistaja kehittäisi vielä joskus tossun, joka tuntuisi kuin sukalta.

Varvastossuja en ole koskaan kokeillut enkä kyllä haluaisikaan kokeilla, joten kaikki sympatiani naistanssijoille. Lähin kosketukseni johonkin samantyyppiseen on varmasti kiipeilyssä käytettävät kengät, jotka puristavat varpaat kunnolla yhteen. Kun hankkii uudet kiipeilykengät, niitä voi alkuun pitää jalassa vain viitisen minuuttia, sen jälkeen ne on otettava jalasta; niin paljon ne puristavat. En tiedä voiko niitä verrata varvastossuihin, mutta riittävästi ne ainakin sattuvat. Tuntuu käsittämättömältä, että pitäisi vielä nousta varpailleen ja näyttää hyvältä.

Tanssiessani baleteissa naistanssijan kanssa keskityn siihen, että suorittaisin kaiken mahdollisimman hyvin naisen näkökulmasta. Yritän auttaa ja tukea häntä ja pyrin olemaan keskittymättä omaan suoritukseeni. Selvitän itselleni jo harjoitusprosessin aikana omat tehtäväni niin, että ballerina tuntee olonsa turvalliseksi ja hyväksi. Varvastossuilla tanssiessa kitkaa on todella vähän, ja tehtäväni on mm. tukea naisen tasapainoa ja antaa hänelle sopiva määrä vauhtia piruetteihin. Kun nainen tanssii puolestaan pehmeissä tossuissa, on partnerin tehtävä ohjata eri tavoin naistanssijan liikkeitä. Olen sen verran pitkä, ettei minulla ole ollut haasteita siinä, että ballerina noustessaan varpailleen olisi minua pidempi. Jos näin kävisi, niin miehen on vain sopeuduttava, vaikka sitten noustava puolivarpailleen, ettei parityöskentely kärsi.

Minulle Suomen kansallisbaletti on kodikas ja luonteva työpaikka, olenhan ollut täällä lapsesta saakka. Meillä on tulossa todella hieno ohjelmisto juhlavuodeksi, ja olen ylpeä voidessani esiintyä yhtenä ryhmän jäsenenä juuri nyt.

Teksti HEIDI ALMI
Kuvat JONAS LUNDQVIST