Skip to content

Romeo ja Julia Suomen kansallisbaletissa

Ensimmäinen versio nähtiin lähes 70 vuotta sitten

Romeo ja Julia esitettiin ensimmäisen kerran Suomen kansallisbaletissa vuonna 1954 tanskalaisen Birger Bartholinin yksinäytöksisenä koreografina Pjotr Tšaikovskin fantasia-alkusoittoon. Päärooleissa tanssivat Elsa Sylvestersson ja Klaus Salin. Lavastuksen ja puvut oli suunnitellut Janos Horváth. Samassa illassa esitettiin Bartholinin baletit Symphonie classique ja Faust. Romeo ja Julia ei kuitenkaan osoittautunut illan menestyksekkäimmäksi teokseksi, ja se sai painua unholaan muutaman esityksen jälkeen.

Elsa Sylvestersson ja Klaus Salin tanssivat päärooleissa Kansallisbaletin ensimmäisessä Romeossa ja Juliassa 1954. Sylvestersson toteutti oman koreografiansa aiheesta 25 vuotta myöhemmin.

Seuraavan kerran Romeo ja Julia sai ensi-iltansa Kansallisbaletissa vuonna 1960. Nyt oli vuorossa ranskalainen Serge Lifar, joka koreografioi pienoisbalettinsa niin ikään Tšaikovskin musiikkiin. Päärooleissa ensi-illassa tanssivat Doris Laine ja Klaus Salin. Lavastuksen ja puvut oli suunnitellut Dimitri Bouchene. Lifarin koreografia, joka oli kantaesitetty Pariisin oopperan baletissa, sai myös suomalaiselta yleisöltä ja kriitikoilta myönteisen vastaanoton. Se säilyi ohjelmistossa aina vuoteen 1971 saakka, ja päärooleissa nähtiin myös Arja Nieminen, Nina Vyroubova ja Seija Silfverberg sekä Heikki Värtsi, Fred Negendanck, Martti Valtonen ja Juhani Teräsvuori.

Serge Lifarin versiossa päärooleissa nähtiin mm. Doris Laine ja Heikki Värtsi.

Koko illan baletti Prokofjevin musiikkiin

Sergei Prokofjevin musiikkiin tehty koko illan Romeo ja Julia esitettiin Kansallisbaletissa ensimmäisen kerran vasta vuonna 1967, jolloin jugoslavialaisen Dimiter Parlicin versio saatiin ohjelmistoon. Päärooleissa tanssivat Doris Laine partnerinaan Matti Tikkanen ja Martti Valtonen. Parlicin runollinen ja ilmaisullinen koreografia toi tanssijoista esiin edustavimman puolen, ja teoksesta tuli suuri menestys, jota esitettiin vuoteen 1974 saakka. Menestykseen vaikuttivat ratkaisevasti myös Seppo Nurmimaan lavastus ja puvut. Teos esitettiin 11 kertaa myös Kansallisbaletin Etelä-Amerikan kiertueella 1968 sekä Berliinin valtionoopperassa vierailulla 1971. Myöhempinä vuosina päärooleissa nähtiin myös Arja Nieminen, Saga Eriksson, Seija Silfverberg, Karl Musil ja Seppo Koski sekä Neuvostoliitosta tulleet maailmantähdet Raisa Strutškova partnerinaan Juri Zhdanov, Vladimir Tihonov ja Mihail Lavrovski sekä Maija Plisetskaja ja Nikolai Fadejetšev.

Seija Silfverberg ja Seppo Koski tanssivat päärooleissa 1972.

Elsa Sylvestersson, Kansallisbaletin pitkäaikainen koreografi laati oman versionsa Prokofjevin musiikkiin vuonna 1979. Sylvesterssonin koreografiaa kehuttiin etenkin kaksintansseista, joissa loistamaan pääsi ensi-illan Ulrika Hallberg partnerinaan Hannu-Pekka Holmström. Päärooleissa nähtiin myös Arja Nieminen ja Seppo Koski, Jarmo Rastas ja Matti Tikkanen. Lavastuksen ja puvut oli suunnitellut Tove Ahlbäck. Teos jäi lyhytikäiseksi, ja seuraavaa Romeota ja Juliaa saatiin odotella melkein 20 vuotta.

Vuoden 1979 ensi-illassa päärooleissa tanssivat Ulrika Hallberg ja Hannu-Pekka Holmström.

John Crankon mestariteos uudessa Oopperatalossa

John Crankon koreografia sai ensi-iltansa uudessa Oopperatalossa Jorma Uotisen johtajakaudella 1996. Teoksesta on tullut yksi Kansallisbaletin pitkäikäisimmistä, kun se on ollut ohjelmistossa jo yli 25 vuoden ajan. Ensi-illassa päärooleissa tanssivat Barbora Kohoutková ja Juha Kirjonen, vuosien varrella Juliana on nähty Anu Sistonen, Nina Hyvärinen, Jessica Kellgren, Francis Guardia, Anu Viheriäranta, Carolina Agüero, Julie Gardette, Tiina Myllymäki, Petia Ilieva ja Maria Baranova, Romeona Timo Kokkonen, Jarkko Niininen, Jonas Lundqvist, Kare Länsivuori, Jani Talo, Ilja Bolotov ja Michal Krčmář.

Barbora Kohoutková ja Juha Kirjonen tanssivat päärooleissa 1996, kun John Crankon koreografia sai ensiesityksensä Suomessa.
Marilena Fontouran R & J sai ensi-iltansa Alminsalissa vuonna 2000. Päärooleissa tanssivat Francis Guardia ja Kare Länsivuori.

Crankon perinteisen toteutuksen rinnalla on nähty myös nykytanssitoteutuksia Prokofjevin musiikkiin. Vuonna 2000 Alminsalissa sai ensi-iltansa Marilena Fontouran yksinäytöksinen tanssiteos, jonka päärooleissa ensi-illassa tanssivat Francis Guardia ja Kare Länsivuori. Kansallisbaletin nuorisoryhmä esitti teoksen 2014, päärooleissa Suvi Honkanen ja Tuukka Piitulainen. Natália Horečnán koreografia puolestaan nähtiin päänäyttämöllä vuonna 2016, päärooleissa Linda Haakana ja Ilja Bolotov sekä Lucie Rákosníková ja Nikolas Koskivirta.

John Crankon Romeo ja Julia palaa Kansallisbaletin ohjelmistoon 20.1.2024.

Natália Horečnán koreografian ensi-illassa Linda Haakana ja Ilja Bolotov tanssivat päärooleissa.

Teksti JUSSI ILTANEN
Kuvat SUOMEN KANSALLISOOPPERAN JA -BALETIN ARKISTO (Kari Hakli, Manninen, Taisto Tuomi, Sakari Viika, Lehtikuva)

Artikkelin pääkuva: Koreografi Dimiter Parlic harjoittaa teosta Doris Laineelle ja Matti Tikkaselle 1967.