Oopperan ja Baletin areenakiertue 2023
Kaikki suosikit yhdessä esityksessä
Oopperatalon väki jalkautuu toukokuussa ennennäkemättömälle areenakiertueelle ympäri Suomen. Kiertueemme on Suomen suurin kotimaisin voimin toteutettu areenakiertue yli 270 henkilöä kattavalla seurueellaan.
Kaupunkien suurimmilla esiintymisareenoilla nähtävässä ohjelmassa on oopperan ja baletin parhaimpia paloja rakastetuimmista aarioista taiturillisimpiin kaksintansseihin, loistokkaita kuorokohtauksia unohtamatta. Kiertueen musiikista vastaa Kansallisoopperan orkesteri.
Luvassa on näyttävä, viihdyttävä ja nopeatempoinen spektaakkeli, joka sopii erinomaisesti ensikertalaisille ja koko perheelle.
”Kun esiintymispaikkoina ovat jäähallit ja areenat, kaiken pitää olla suurta, näyttävää ja viihdyttävää. Laitamme hallit helisemään oopperan ja baletin voimasta.”
– Ohjaaja Jere Erkkilä
Kiertueen ohjelma
Kiertueella nähdään muun muassa seuraavat numerot. Huomaathan, että teokset eivät ole listattu esitysjärjestyksessä.
- Valkyyrioiden ratsastus, oopperasta Valkyyria
- Nessun dorma, oopperasta Turandot
- Satumaa, Unto Monosen tango
- Yön kuningattaren aaria, oopperasta Taikahuilu
- Viulukonsertto, baletista Sibelius
- Ruususen valssi, baletista Prinsessa Ruusunen
- O Fortuna, teoksesta Carmina Burana
- O mio babbino caro, oopperasta Gianni Schicci
- Toreador, oopperasta Carmen
näissä kohteissa vierailemme
Mukana kiertueella
tekijät
Esitykset ja liput
Kiertueen aikana kiertuepaikkakunnilla otetaan vastaan ainoastaan korttimaksuja. Jos haluat maksaa kulttuurimaksutavoilla tai muilla maksutavoilla, ostathan liput ennakkoon asiakaspalvelustamme tai Stockmannilta.
kuuntele kiertueella esitettäviä kappaleita
Yhteistyössä

Kiertue toteutetaan yhteistyössä VR:n ja vierailukaupunkien kanssa. Kiertue toteutetaan Opetus- ja kulttuuriministeriön tuella.