Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas – 20 vuotta joulun taikaa
Marraskuun 29. päivänä vuonna 2002 tapahtui jotain erityistä. Silloin sai ensi-iltansa satojen suomalaisten jouluperinteeksi muodostunut Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas. Suosikkibaletti muutti myös 13-vuotiaan Emilia Karmitsan elämän.
Syksyllä 2002 Oopperatalossa harjoiteltiin uutta koko illan balettia. Alkujaan Marius Petipan luomasta Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas -baletista oltiin saamassa taloon uusi versio Wayne Eaglingin ja Toer Van Schaykin koreografiana. Teosta oli esitetty Suomessa ennenkin, mutta uuden produktion harjoitusvaiheessa kukaan ei vielä arvannut, miten rakastetuksi juuri tämä esitys vuosien saatossa nousisi.
13-vuotias Emilia Karmitsa sai baletissa roolin Pikku-Klaarana. Balettikoulussa opiskeleva Emilia oli toki aiemminkin esiintynyt Kansallisbaletin näyttämöllä, mutta aina osana ryhmää. Pikku-Klaara oli aivan toisen mittapuun tehtävä.
”Oli upeaa tulla valituksi rooliin, mutta en ollenkaan ymmärtänyt, miten isosta jutusta oli kyse”, hän muistelee nyt.
Baletissa Pikku-Klaaralla on oma tanssisoolo ja hän on hetken ypöyksin lavalla. Emiliaa rooli ei hirvittänyt. ”En ole koskaan ollut kova jännittämään, en silloinkaan. Minä vain menin lavalle ja hoidin homman.”
Yhdessä esityksessä tosin meinasi tulla paniikki. Pikku-Klaaran pari Pikku-Pekka unohti tulla kohtaukseen, jossa lapset riitelevät pähkinänsärkijänukesta niin, että siltä irtoaa pää.
”Enhän minä sitä päätä yksin irti saanut. Jotenkin keplottelin niin, että nuken käsi olisi hajonnut. Onneksi Drosselmeierin roolia tanssinut kollega hoksasi tilanteen ja tuli avuksi muka korjaamaan nukkea.” Yleisö tuskin huomasi mitään poikkeavaa, mutta sen verran tiukka tilanne oli, että jäi mieleen.
”En osannut jännittää suurta roolia. Minä vain menin lavalle ja hoidin homman.”
Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas vuonna 2002 oli Emilialle käänteentekevä kokemus: ”Pikku-Klaarana tanssiessani sain sykäyksen, että tätä minä haluan tehdä isona. Siitä lähtien baletti ei ollut minulle enää vain harrastus, vaan tähtäsin ammattitanssijaksi.”
Lumihiutaleiden rautainen kunto
Vuoden 2002 esitysten jälkeen Emilian ja Pähkinänsärkijän yhteisessä historiassa oli reilun kymmenen vuoden tauko. Emilia kävi koulunsa loppuun, lähti opiskelemaan tanssia New Yorkiin ja palattuaan liittyi Pieneen Suomalaiseen Balettiseurueeseen. Kansallisbalettiin hän sai kiinnityksen vuonna 2012, menestyttyään Helsingin kansainvälisissä balettikilpailuissa.
Seuraavan kerran Pähkinäsärkijä oli ohjelmistossa vuonna 2014. Siitä lähtien Emilia on tanssinut baletin lukuisia ryhmä- eli corps de ballet -kohtauksia. Niistä katsojille mieleenpainuvin on lumivalssi. Kohtauksessa näyttämö täyttyy ryhmissä kevyesti liitelevistä tanssijoista, joiden liike tuo mieleen lumihiutaleet. Tanssijoille kohtaus on todella raskas.
”Lumivalssi vaatii niin hurjaa lihaskuntoa, että oksettaa. Kohtaus kestää seitsemän minuuttia ja koko ajan hypitään”, Emilia kertoo.
Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on tanssijoiltaan tiukkaa fyysistä kuntoa vaativa baletti. Lisäksi teosta esitetään paljon, ja useat lauantait ovat tuplapäiviä, jolloin esityksiä on klo 14 ja klo 18. ”Pähkinänsärkijän esitysperiodin jälkeen olemme aina parhaassa kunnossa, juuri sopivasti joululomalle jäädessämme”, Emilia nauraa.
Corps de ballet -kohtausten lisäksi Emilia on tanssinut myös solistiroolia Taikakoneen prinsessana. ”Se on kiva rooli, jossa saa näytellä ja kehittää tanssillisuutta oman tulkinnan mukaan. Kohtaus ei ole teknisesti yhtä raskas kuin corpsin kohtaukset.”
Tällä esityskaudella Emilia tanssii myös kiinalaisen tanssin solistina. Hän nauttii sekä solisti- että ryhmäkohtauksista.
”On ihan erilaista tehdä solistirooleja kuin corps-kohtauksia. Kun tanssii osana ryhmää, on tarkka paikka olla ihan samanlainen muiden kanssa, asettua oikealle viivalle, oikean kulissin kohdalle. Omalle tulkinnalle ei ole tilaa, mutta yhdessä tekeminen on todella arvokasta ja kivaa”, summaa Emilia.
Joulun tuova baletti
Joka syksy lähestyvän joulun aistii Emilian mukaan ensimmäisenä baletin harjoitussalissa: ”Kun Pähkinänsärkijän harjoitukset alkavat ja tutut sävelet soivat, on se selvä joulun merkki.”
Esityksissä on omanlaisensa tunnelma, jonka takia Pähinänsärkijä ja Hiirikuningas on Emilialle mieluinen teos. ”Aplodit ovat ihan erityiset, ja katsomosta kuuluu esityksen aikana lasten kiljahduksia,” hän sanoo.
Pähkinänsärkijä ja Hiirikuningas on monen baletinystävän vuotuinen perinne. Näin on myös Emilian perheessä. Hänen uraansa läheltä seuranneen isänsä mukaan joulu alkaa nimenomaan Pähkinänsärkijän esityksestä. Perinne jatkuu myös seuraavalle sukupolvelle. Emilian pieni poika on jo ehtinyt vaikuttua baletista, ja erityisesti Hiirikuninkaasta. Kotona katsotaan esitystallennetta usein.
”Joka kerta, kun poikani käy Oopperatalossa, hän miettii, minkä oven takana se Hiilikuningas on”, Emilia nauraa.
Teksti TUIKE LEHKO
Kuvat SAKARI VIIKA, ROOSA OKSAHARJU SEKÄ EMILIA ŠTEVIKIN KOTIALBUMI
